Sivu G2.html / 9.4.2003 / (c) Johannes 050 596 2390

    QWE


    TEKSTINÄYTTEITÄ

    Tekstinäytteitä on pääosin painetuista kirjoista lainattuja näytteitä.
     Pakinasto on yksittäisiä kirjoituksia tai lehdissä julkaistuja pakinoita.


    Slangiteksti v 1909-1911.

    Aitola, Kerttu: Baarissa, ote romaanista
    Arde (Taskinen): Kapuloita
    Anita: Fledat kondikseen bailuja varte
    Garam, Sami: Kolme skäfää possuu
    Garam, Sami: Kniivat safkan dusaamises
    Garam, Sami: Seittemän broidii
    Hongisto, Pentti: Kesä-Hesa
    Hotakainen, Kalevi: Vanhuus, ote novellikokoelmasta
    Humaloja, Tauno: On gimis ku on kesis, ote teoksesta
    Janzon, Edvard "Eddu": Ku mäsärä jäi stiflaa, pakina
    "Jugis": Hugge on fyrkkaa, pakina
    Jussila, Ossi: Seurikseen
    Kauranen, Anja: Kultasuu, ote romaanista
    Kupiainen, Ritva-Kyllikki: Ekat rintsikat, kertomus
    Laamanen, "Lamppu": Tavastia Klubi, Helsinki, näyte
    Lignell, Väinö: Sit me flytattiin taas
    Liksom, Rosa: Novelli kokoelmasta
    Mattsson, Erkki "Eki" Yks Fredikan fogeli, pakina
    Mäkelä, Juhani "Jussi": Jouluevankeliumi Stadin slangilla
    Mäkelä, Juhani "Jussi": (Stadin slangin) avainlauseita
    Mäkelä, Juhani "Jussi": Sporaa ja busaa voi naruttaa, pakina
    Niemi, Teija: Nakkena, ote romaanista
    Oittinen, Hannu: Botski menee skönee, runoslanginnos
    Pakkanen, Jukka: Laru mun himani, novelli
    Pike: Tölika ennen smobikaa, muistelu
    Rautapalo, Tauno: Pena kertoo stoorin, ote romaanista
    Ruuth, Alpo: Kämppä, ote romaanista
    Saaritsa, Risto "Ritsa": Dallaajan yöpiisi, runo
    Salola, Eero: Taas uus jungojuttu, teoksesta ilman fritsaria
    Seppälä, Olli: Stadilaisten Katkismuksen 10 käskyä
    Seppälä, Olli: Jouluevankeliumi Stadiksi
    Soininen, Heikki: Ulkopuolella leirin, ote romaanista
    Soisalo, Arno "Arska": Alppilava, muistelo
    Tommi, Stadin skoude: Kun snadina kundina ...
    Turtiainen, Arvo: Arska Stadista
    Welsh, Irwine: Paikkaliput, ote romaanista Transpotting



    Arvo "Stadin Arska" Turtiainen:

      ARSKA STADISTA

      (Arska istuu Skattan Nokalla ja tekee laulun) *)



      Kun mutsi minun kolasi
      niin fatsi minun kaveras:
      saat sinä lähteä himtsosta vek.
      Oli fimtsika slabaria
      risaset plääkät
      tällä kundilla klabbissa.

      Mut emmä ollut skagi
      vaikka olinkin snadi,
      minut Röbassa ja Herulissa tsennattiin.
      Minä delareita trokasin
      ja skroduja tsökasin
      ja traisasin niitä barkkikseen.

      Ja frekat meitä tsymffas
      ja jeparit jaagas
      kun ei me käyty skoilessa.
      Me klitsuja öpnattiin
      ja buiduissa böllittiin
      ja fyrkat podilkkis deelattiin.

      Mut kerran ne hogasi
      kun tämä kundi trokasi
      snutukrääsiä divariin.
      Nokalle mä hamnasin,
      vuoden siellä stannasin,
      jouduin jeparin kniigoihin.

      Ja taas olen bosessa
      ja funtsaan täällä Nokalla
      kuin entisaika oli skoijia.
      Kun shiivaa me blisattiin
      ja bregiksiä duunattiin
      ja kaikki kundit oli ledinä.

      Jos nyt mä pääsen lediksi
      niin rupeen minä rediksi,
      styylaan rumpaliks frelssikseen.
      Tai sitten lähden skönelle
      ja shingraan siellä botusta,
      tsöraan pommilla Chicagoon.

    Runokokoelmasta "Minä paljasjalkainen", 1962.
    Julkaistaan Brita Polttilan luvalla.

    ( *) Aarne Kohosen muistelma 1930-luvulta:

    : Kun mutsi mulle kaveeras,
    että faija multa delasi,
    nyt saa singraa himtsusta vek.
    Oli fimtsiga fyrkkaa
    ja likaset blaggat
    kundilla mulla klabbissa.
    Kun brenkkua mä blisasin,
    ja ittekkin mä dogasin
    ja duunasin skoudea mä raihun.
    Kun sittasin mä pokassa
    ja haaveilin mä Nokalla
    kun entisaika oli skoijia.)

    Arvo "Stadin Arska" Turtiainen (1904-80) oli runoilija, jonka aiheet olivat
    yhteiskunnalliset epäkohdat sekä rakkaus.
    Helsingistä hän kirjoitti "Minä paljasjalkainen" ja "Puhetta Porthanin rinteellä", 1968.
    "Stadin Arskan" slangi on 1910- ja 20-lukujen slangia.
    "Stadin Arskan" Helsinki-runokokoelmien tiedot.




    Erkki "Eki" Mattsson:

    YKS FREDIKAN FOGELI



    Kun sitä tsiigaa ton Fredikan ohi ja hogaa ne bulit ja nyyat stenubyggat, niinku sen Ylen maamerkin jollon jatkuva stondis, nii tulee mieleen se gamla fedufredika ja ne bärtsit, joilla snadina luudattii. Silloin siäl budjas yhet Kekäläisen broidikset. Bulimpaa sanottii Kegluks ja sitä snadimpaa Linkkariks. Ihan liffoja kundii molemmat. Niitten eno oli eldarina jossain villinlinjan ongarissa ja se oli skiglannu kaikki bulit skönet ja rantsut. Yheltä reissulta se toi kerran kundeille fogelin. Semmosen vihreen ja harmaankirjavan papukaijan. Sen nimi oli Paco ja se snakkas espanjaa, niinku buenas tarrrdes! Olee Olee! Caramba! Viva marinero! Kundien mielestä Paco oli tosiliffa kaippari. Ne päätti ruveta opettaan sille slangii. Härmäläisii kirosanoja se oli oppinu jo skönellä.

    Fogeli tykkäs tsitata häkkisä katsilla ja kuunnella uteliaana kundeja. Jonkun ajan kuluttua se rupes jo huuteleen.- Morjens jätkät! Mutsi avaa dörtsi! Koska skruudataan? Kuka döfaa? Skruudimisen jälkeen se röyhtäs mahtavasti eikä sen sprägärii erottanu oikeesta. Mutsi oli kundeille spidi siitä et ne opetti fogelille kaikkee skeidaa. Yks mihin se lätkäänty mielettömästi oli gamla matkagrammari, semmonen vendattava.Kiekko rundas snadilla faartilla. Paco tsittas sen päällä ja kilju: Olee! Olee! Karusellin jälkeen se oli niin fyllassa ettei flygaamisesta tullut mitää. Musasta se kanssa tykkäs ja osas vislata. Sen mielistyke oli "Oi sä sulo Helsinki", jonka Rafu Ramstedt oli sjungannu savikiekolle. Sitä se fogeli kuunteli nuppi kallellaan ja matki, - sulo Helsinki, sulo Helsinkii! Kerran tää Paco sai ite avattuu sen häkin dörtsin ja ku fönari sattu oleen auki se flygas hatkaan. Naapuribyggan savupiipun päällä se tsittas ja kirku. Pulut ja sparvarit sai sätkyn ja flytti vege. Keglu ja Linkkari yritti saada Pacon boseen mut fogeli oli stäränä.

    Ei natsannu ennen ku Linkkarilla stendas. Se meni himaan ja draisas sen skraitan avoimen fönarin eteen. Sitte se pani skulaamaan sen Ramstedtin saviplatan. Kauvaa ei tarttenu ventata kun kikka tehos. Paco oli nii retkussa siihe stykeen et se flygas himaan ja stannas skraitan viereen. Tsittas ja kuunteli nuppi vinossa ja toisteli sjungaajan sanoja. Paco oli ihan pilvessä. Nii et hima se on fogelillakin. Ja stadilaisen hima on aina Stadissa, budjas se sitten ihan missä tahansa. Jos se gamla kentsu, toi Ehrnrothin Aatu olis stadilainen, nii se varmaan sanois et - Stadi on gimis mesta. Se on besta meille stadilaisille ja siit kantsii olla tosiglaidu.

    Kallio ja ympäristö -lehti 14.12.1997.
    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Erkki "Eki" Mattsson on graafikko ja slangipakinoita kirjoittava "gamla stara".
    Lehtipakinoista on koostettu kolme kirjaa. Ylen Aikaisessa "Eki" lukee pakinoitaan lauantai-aamupäivisin,
    vuosi 1999 taitaa kyllä olla välivuosi. Eki valittiin "Stadin kundiksi" 1999.
    "Ekin" slangi on 30- ja 40-lukujen Kallion slangia.
     Ekin pakinakokoelmien tiedot
    "Ekiltä" on myös puhutun slangin näyte Ääninäytteet -osastossa.




    Edvard "Eddu" Janzon:

    KU MÄSÄRÄ JÄI STIFLAA



    Kertomus slangikirjasta "Rundi Stadis, välil snadis"

    Pena ja Viki dokas jo kolmatta päivää. Myyntibrenkuist oli jälellä vaa pari mäsärää ja röökit alko olla vähis. Vikat fyrkat oli menny ku ne slumppas limsaa blandikseks spittaan. Ku Valkas oli taas ihan kuollutta, ne päätti lähtee Vasiksel. Jos ei ollu ihan kehno säkä ja kytät passis, siel sais plisattu sen toisen mäsärän, et sais blaadii. Ne läks sit menee ja nappas matkal välil siit kävelyflisast rybareit. Kun ne sit tuli Vasiksel, ne oli jo aika stakas. Sen laitimaisen vartin Pena jemmas stiflanvartee. Se oli semmone Singerin voiteluöljyflisa ja se mahtu hyvin Penan alesviikattuu stiflaa. Melkee heti siihe tuli piiska ja skoudet käski Penan ja Vikin haihtuu. Mut ei ne lähteny ku ne funtsas et ei se siima ny heti uudestaa tuu, mut sen se teki. Slurkit föras kundit ja pari tyyppii siit kulmast Penkereel.

    Ne muut pääs veke, mut ku Viki muisti siin fyllas aukoo päätä, ne rupes duunaa ne häkkii. Siin otettii sit nimet ja muut tiedot ylös. Ku Penal sit oli vierasperänen sukunimi, nii ne bamarit kansispohjalt ei uskonu et se nimi oli niinku Pena kaveras. Viki rupes siin vieres viel griinaa ja sillo yks skoude sano sille et: "Elekee naarakee, teitil ihtellä on niin hölömö nimi." (Ainaki suunnillee näi.) Ne luuli et Viki griinas Penan nimel, vaik se griinas niille, ku ne oli nii torvii, et ne ei bonjannu et Penan nimi oli niinku se sano. Ne sökas oikee todistajat siihe ja käski Penan toistaa nimens. Ne sano viel et jos se on flöitannu, nii se saa virkavallan erehdyttämisest dumarin. Lopuks ne tokattii siit samaa sellii, ja vissii sen takii ku niis ei ollu nauhoi, Pena sai pitää stiflat klabbeis. Kundit oli poikki ja rupes heti koisaa.

    Ne heräs joskus aamupuolel ja rupes heti dokaa sitä mäsärää ku oli Penal jemmas. Sellis oli muki ja voda tuli kraanast, et eiku vaa duunaa kuppeja. Ne huitas aika nopees tahdis sen vartin naamaa, ja ku oli vanhaa pohjaa ne oli kohta aika seilis. Ku puttkavake öpnas dörtsin nii Viki tanssi sille heti Madagaskarin-tanssi, ku se oli oppinu siel paikan pääl. No nythän ne vasta fyllas onki, sano se vake ja paukkas dörtsin takas bosee. Joskus sit iltapäiväl ne vasta pääs veke. Plitikat tuli tietysti juopumisest yleisel paikal. Taas oli kundit siin samas jamas ku monta kertaa ennenki, reva auki ja krabbis päällä. Eiku Inarintien handelin etee hengaa, jos kävis mäihä et löytys jotaan kipinää.

    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Edvard "Eddu" Janzon on "gamla stara" Helsingin Sörnäisistä, Ruoholahdesta ja Vallilasta.
    "Eddun" slangi on pääosin 40- ja 50-lukujen Valkan slangia.
     "Eddun" pakinakokoelman, "Rundi Stadis välil snadis" tiedot.
    "Eddulta" on myös puhutun slangin näyte Ääninäytteet -osastossa.





    Sami Garam:

    SEITTEMÄN BROIDII



    Näyte kirjasta.

    EKA LUKU
    Jukolan seittemän broidii aikaa elää omaa bulin äijän elämäänsä. Mutsin ja faijan siivel ei kato tasan kukaan voi ridaa ikuisesti. On tullu aika valkkaa jengin boss ja tehä skidisti tulevaisuuden blänei.

    Iha böndel, jossai Kehä kolmosen pohjoispuolei ja kyläs minkä nimi on Toukkis, stondaa snadi möksä, mitä sanotaan Jukolaks. Haussi on aika karus mestas eikä sen ympäril oo oikeestaan muuta ku stemui ja tollast. Ennen siel kyl jemmattiin jyviiki ja mestoil kasvo viljaa, mut sit firma meni konkkaan ja homma hyyty. Jukolas budjas äijä, ketä ei kelannu oikeestaan nii paljo omaa etuunsa, ku sillai niinku tulevia poivii. Joskus aikanaan koko alue oli jaettu ympäristös budjaavalle jengille ja tää Jukolan hebe oli saanu itelleen gamlaa skutsii, mikä oli aikasemmin flegannu iha atomeiks. Palanu maa oli kuitenki sumeen hyvää botnee kaiken maailman rehuille ja siks mestoilt saatiinki bulisti enemmän viljaa ku muualt. Aikanaan sinne kuitenki pääs kasvaan hillittömästi uutta skuttaa eikä niit peltoa enää sillai sit niinku ollu.

    Jukolas budjaa nyt seittemän broidii ja tää stoori kertoo niist. Hemmojen nimet on Junde, Stube, Ape, Simppa,Timppa, Lare ja Eero. Stube ja Ape on tuplat ja nii on Timppa ja Lareki. Junde on broideist vanhin, kaksviis vee ja Eero taas jengin skidein, tollaset öbaut kaheksantoist. Jätkät on aika kaappei paitsi Eero, ketä ei oo viel iha täyskasvunen karju. Ape on koko jengin pisin, armoton hongankolistaja, mut ei kuitenkaa mikää bodari. Stube taas on iha järjettömän leveeharteinen ja patti jätkä. Se on tullu oikeestaa kuuluisaks habojensa takia. Kundeil on kaikil yhteisenä piirteenä se, et ne on aina iha uskomattoman ruskeit, ihan ku jonku ihme etelänredun jälkee, mis on otettu brunaa biitsii. Niiden fledat on sellast ihme pehkoo, sairaan karkeet viel, varsinki Junden.

    Broidien faija oli ollu aika kova jätkä. Se oli diggaillu aivan esana metskaamist. Kerran sit ku se oli ottanu erää karhun kaa, ni oliki käyny nii et äijä oli saanu nii pahoi venttei ympäri kehoo, et se oli depannu. Mut nii oli kyl kuukahtanu karhuki, ettei siin mitää.

    Ukko oli vuosien varrel viettäny aikaa skutsis nii hillittömästi, et siin sivus se oli unohtanu, et pitäshä himaaki jonku hoitaa. Kersat oli tietenki vähä samanlaisia faijansa kaa ja siks Jukolas ei sit enää viljelty peltoo, metskattiin vaa ja skruudattii tsödee.

    Broidien mutsi oli nasta mimmi. Ehkä se oli joskus snadisti tiukkis, mut sellasten kundien kaa, ku nää sällit oli, siit oli vaa hyötyy. Sil oli broidi, ketä oli vanha skönäri. Jäbien eno oli muuttanu Jukolaan ku siit oli tullu sokee. Se kerto aina kaikkii mageit stoorei maailmalt ja hebet tietenki diggaili näit juttui iha täpöil ja fiiliksis. Ois ollu ihan jees jos ne ois kuunneltu mutsinsa käskyi yhtä tarkkaan, mut eihän ne pallopää mitää jaksanu mudeensa totella. Ja välil tuliki sit daijuun aika täysii.

    Kerran kundit, paitsi Eero ku se oli sillon viel iha skäfä, sai päähänsä et niiden tekee mieli egui. Siin lähel oli talo mis kasvatettii kanoi. No hemmotha päätti mennä snuttaseen sielt skreboi. Homma otettii haltuun ja sällit painu skutsiin paistaan kikkeleit notskille. Ku ne oli tulos bäks, ni se naapurin ämmä, kelt munat oli vedetty ohi ja ketä sanottiin muuten Männistön akaks, oliki jo mestoil venaamas. Kundit hogas, et nyt ei taitais olla mitenkää fiksuu mennä himaan saakka, ku mutsin lisäks viel toinenki tätsy raivos pitskul naamari punasena. Ne duunas saman tien uukkarin ja painu takas metsään.

    Siin vierähti pari päivää ja mutsi alko olla jo vähä sillai huolissaan, et missäs ne jätkät oikeen luudaa. Oliha ne sentää sen omii kersoi ja diggas se kyl niit sen verran, et nyt meinas tulla tippa linssiin. Mutsi lähti etsiin, mut eihän niit tietenkää löytyny mistää. Se ilmotti keissin skoudeille ja jätkii haravoitii skutas iha täpöil. Ekaks homma ei meinannu vörkkii, mut lopult tsögausjengi näki savuu yhen suon vieres. Siel broidit tsittas ja joku niist sjungaili jotai biisii elämäst.

    Biisi, mitä jäbä veti, meni öbaut tällee:
      Meil on nasta meininki,
      vaik pihal ollaa snadisti.
      Notskis huttuu duunataa
      ja ojast vodaa dokataa.
    Mutsi kuuli laulun ja tuli iha sairaan häpiks. Se tsennas Junden äänen. Toinen saundi, mikä mestast kuulu, oli ihan ku joku ois ammuskellu. Skoudet sopi et ne piirittäis kundien leirin ja tsuppailis iha iisisti lähemmäs. Junde otti elbaa sammaleisel maal, tsiigaili taivaalle ja sjungas. Siin iha hollil oli viritetty notski, mis Simppa oli just duunaamas safkaks fögelii, minkä ne oli saanu metskattuu ansal. Ape ja Timppa vääns lisuriks paistettua nauriit hiillokses. Rehut oli tietenki pöllitty pelloit siit lähelt. Lare tsittaili kaikes rauhas ojal ja teki iha sikasiistei saviduunei. Se oli väsänny jo hyvän satsin erilaisia savikukkoi, härkii ja kaakkei. Stube oli se, ketä sai aikaan hillittömän paukkeen. Se räkäs kaltsille kunnon smäidät, stiggas siihen päälle hehkuvan hiilen ja heitti stemun iha sairaal voimal päälle. Se tosiaan saundas välil just siit ku joku ois ampunu.

    Yhtäkkii Junde alko kesken stygin heittää läppää: »Meitsi on iha saletti, et tää keissi ei tuu päättyyn mitenkää kovin nastasti. Vaik must kyl tuntuu et meil on jotai suojelusenkeleit tai sellasii messis, ni lopult ku mennää himaan, ni pattiin tulee. Ja kybäl tuleeki. Mut eiks jätkät passata viel muutama päivä tääl ja mennää vast sit? Ehkä me kekataan joku fiksu staili, mil mutsi unohtaa rangaista meit, tai tollee.»

    Muut ei ollu ihan vamoi, mitä niiden pitäs olkeesti duunaa. Simppa oli vähä niinku himaanmenon kannal. Koska neesaan tulis joka tapaukses, ni parempi sit vaik heti. Ape kelaili, et ei ne kuitenkaa kovin kauan vois siel skutas notkuu, ku tulis talvi ja kaikkee. Stube ja Lare funtsi, et ku kert on viel tsödeeki jälel, nii kai siin kuitenkaa sillai mikää rysis ois himaan. Ja ku Timppa ei ottanu pahemmin kantaa, ni ne päätti viel jäädä vähäks aikaa. Ja taas pitäis lähtee snuttaseen muutamii nauriit, tosin jostai uudest mestast, ettei jäätäis viel rehujen snuttaamisestki fakkiin. Toisaalt täl kertaa pölliminen oli vähän niinku hätävarjeluu, et pysyttäis hengis.

    Läpänheitto katkes ku seinään, ku skoudet pääs mestoille ja niiden bossi heitti: »Nou hätä, heebot! Iha turha teijän on enää mitää blänei dusaa ku me kert tultii suojeleen teit ...»



    Juhani "Jussi" Mäkelä:

    AVAINLAUSEITA



    Pakina- ja satiirikokoelmasta "Pääasiassa pääkaupunki"


      " ... helsinkiläiset ilahtuvat suuresti, jos muukalainen osaa edes sanan tai pari heidän kieltään. Siksi tässä esitellään joukko matkailijan avainlauseita, ensin suomeksi ja sitten stadiksi ...

      - Tulin katsomaan Helsingin nähtävyyksiä.
      - Onks täs Stadis mitään vänkää tsiigattavaa?

      - Aluksi haluaisin löytää hyvän majoituspaikan.
      - Ekaks tarttis päästä johki mestaan, mis voi goisaa.

      - Kuinkahan paljon maksaa huone hotellissanne?
      - Paljoks luukku bungaa täs lääväs?

      - Onko teillä alkoholitarjoilua?
      - Saaks tääl dogaa kans?

      - Ottaisin lasillisen sherryä.
      - Stikkaa mulle jotain brenkkuu.

      - Tarjoilija, ottaisin paistetut silakat ja olutta.
      - Kyyppari, kärtsätyt strömarit ja kaltsuu.

      - Anteeksi, herra, että astuin varpaillenne.
      - Kuule, karju, vie se klabbis muualle tai tulee hudaan.

      - Onko tuo teidän kuuluisa Tuomiokirkkonne?
      - Hei, onks toi joku tsyrkka vai mikä bygga se on?

      - Hui, olinpa melkein jäädä auton alle!
      - Hei, dille, tsiigaa nyt snadisti kuin sä skufaat!

      - Onpa kaunis alastoman naisen patsas.
      - Nude bööna pystinä, mageeta.

      - Ennen pitkää kokeilen matkustamista raitiovaunulla.
      - Alta aikayksikön mä koklaan millast on skujaa skurulla.

      - Voisitteko soittaa minulle herätyksen auringon noustessa?
      - Skulaa mulle, ku suulberi rupee skriinaan.

      - Mielestäni Helsinki on kaunis kaupunki.
      - Jebulis, snygi mesta.

      - Ovatko lapsenne aina noin iloisia ja vilkkaita?
      - Möykkääks noi teidän kakrut aina tollai?

      - Ai, onko teillä koirakin?
      - Budjaaks toi hurtta kans teidän himas?

      - Kiitoksia, otan mielelläni kupposen kahvia.
      - Jeh, kyl mä voin dokaa snadit porkat.

      - Asuinympäristönne vaikuttaa hyvinvoivalta.
      - Kuin teil on fyrkkaa budjaa tääl?

      - Neidillä taitaakin olla isommat rinnat kuin talonmiehen rouvalla.
      - Hei, bööna, sul on bulimmat daisarit ku gosarin skremmal.

      - Miten hurmaavan viettelevältä hajuvetesi tuoksuukaan.
      - Mikä tääl döfaa?



    Juhani "Jussi" Mäkelä on toimittaja, kirjailija, noin kuusikymppinen.
    "TV:stäkin tutun" kaikkien alojen asiantuntijan ja maailmanmatkaajan
    slangi on Etumetsän-Käpylän, "Käbiksen", slangia 40- ja 50-luvuilta.
     "Jussin" pakinakokoelmien ja "Stadin snadin slangisanakirjan" tiedot.


    Juhani "Jussi" Mäkelä:

    SPORAA JA BUSAA VOI NARUTTAA



    Novellikokoelmasta "Stadi on snadi mut buli"

    Toi on sit kurjaa hommaa, ku joutuu venttaa sporaa tai busaa pysäkillä. Noi liikennelaitoksen dirikat, tai mitä dirikoita ne on ku näistä asioista määrää,sais panna enemmän sellasii katoksii ja penkkejä pysäkeille, et niillä olis vähän kivempi ventata. niitä on kyllä aika paljon sellasii kikkoja, joiden avulla saa sporan tai busan tuleen nopeemmin ku se muuteen tulis. Niit kantsii käyttää, jos ei viitsi kauaa stondata pysäkillä. Me just pamistiin yhessä jengissä niistä kikoista. Mulla on omat jujuni, mut mä opin paljon lisää.

    Mun paras juitsuni on toi vanha kunnon häkäritemppu. Kun mä venttaan sporaa eikä sitä rupee kuulumaan, niin mä kaivan röökin esiin ja panen röökiks. Just ku mä oon saanu sen eldaamaan, spora tulee niin, et mä joudun stumppaamaan sen. Joskus mä onnistun tekeen sillai, et mä niinku olen vain sytyttävinäni sen, mut en ihan oikeesti sytytä ja se spora luulee, et se eldaa jo, ja tulee. Sillon mä nauran paskasesti ja pistän röökin takas pakettiin ja nousen sporaan. Yks Hagiksen kundi kerto, et ku se venttaa Hagiksen pysäkillä kutosta, se ei koskaan tule, vaik seiskaa, ykköstä, kymppii, kolmosta ja ysii tulee ku pipoo. Sen kundin jutsu on sellanen, et se muka mielessään päättäkin, et okei, se meneekin nyt sit kympillä. No, sillonhan kymppi ei enää tulekaan, vaan sieltä ponkasee yks kutonen. Se kundi päättäkin äkkiä takas, et se menee sittenki kutosella. Sillai se onnistuu usein strittaa Liikennelaitosta öögaan.

    Yks hyvä kikka on sit sellanen, et kun on ventannu busaa tai sporaa ja niitä ei kuulu, niin lähteekin käppäileen veke siitä pysäkilta niinku tsökaan taksia. Siin kannattaa dallata sen näkösenä, et vois varmasti menossa just taksilla. Mut sitku on menny jonku viiskyt metrii, sit kantsii kääntyy salamannopeasti ympäri ja ja ryysätä kauheella faardilla takas pysäkille, jossa se saatanan julkinen kulkuväline jo onkin. Yhden jujun avulla ei joudu venttaan koskaan yhtään. Se on sellanen, et jos on dallaamassa esimerkiksi parin sadan metrin päästä pysäkille, niin silloin kantsii ruveta laahaan toista klabbii, niinku se olis hirveen klesa. No, busa tai spora funtsaa, et toi kundi kulkee noin hitaasti, niin se ei millään ehdi pysäkille. Ku siit kahdensadan metrin matkasta on sillai vaivasesti linkannu puolet, sit kantsii lähtee dallaan ihan reippaasti ja ehtii pysäkille samaaan aikaan ku se busa.

    Nyt te tietysti funtsaatte, et mä olen raukka kundi, ku mä kerron näistä jujuista ja Liikennelaitoksen jengi lesaa nää eikä busat ja sporat mene enää helppoon. Mut enhän mä ole parhaimpia juitsuja kertonutkaan. Eikä näistäkään kannata aina käyttää samoja. Käytetään näitäkin sillai vuorotellen, niillä on aina sellasii uusia suhareita, ku ei tiedä näitä jujuja vielä. Loppujen lopuks se on aika jännä skabaa ku yrittää naruttaa Liikennelaitosta. Mä luulen et niillä on siellä joku osasto, joka funtsaa, et miten ne sais ihmiset venttaa kauemmin pysäkeillä mut kuitenkin niin, et kaikki sporat ja busat kulkis aikataulussa.

    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Juhani "Jussi" Mäkelä on toimittaja, kirjailija, noin kuusikymppinen.
    "TV:stäkin tutun" kaikkien alojen asiantuntijan ja maailmanmatkaajan
    slangi on Etumetsän-Käpylän, "Käbiksen", slangia 40- ja 50-luvuilta.
     "Jussin" pakinakokoelmien ja "Stadin snadin slangisanakirjan" tiedot.


    "Lamppu" Laamanen:

    TAVASTIA KLUBI, HELSINKI




    Hei mä oon stadilainen!
    Mä en lähde kuuntelee mitään savolaisia vinkuintiaaneja mut jengi maksaa ilosena kaheksan hugee kun Petri & Pettersson Brass kattoo jotain vitun maalaismaisemaa tippa linssissä jumalauta. Mä en pidä landemaisemasta enkä tuu koskaan sitä vapaaehtosesti tsiigaamaan.

    Tää kaupunki on mun. Eikä juttuu häiritse edes se et Vanhassa Maestrossa on Esko Rahkosen humppailta ja chileläinen Inti-Illimani raahaa pontsonsa tänne. Raahatkoon. Raahashan Frank Zappakin ittensä jo kolmatta kertaa Suomeen ja vaikka Messukeskuksen keikka ei ollu kummonen niin muuten piisas hauskaa, äijähän on ilmottanu olevansa fennofiili ja syy saattaa olla se et älykäs äijä diggaa tavata välillä tyyppejä jotka on niin tyhmiä ettei ne tajuu sitä et ne on tyhmiä.

    Pressitilaisuudessa niin sanotut toimittajat kysy mihin Zappa menee seuraavaksi ja vastauksena tuli yli kakskymmentä maata, jotain kiinnosti lasten iät ja nimet, Zappa vastas niinku myös siihen mistä materiaalista sen talo on tehty ja montako huonetta siinä on ja missä päin vessat on. Tärkeitä oli kans kissojen ja koirien nimet ja rodut. Seuraavaks Zappa kehotti kysymään mitä se söi aamiaiseks ja huippumuusikon pressitilaisuus eteni tohon malliin ja lopulta Waldemar Wallenius sai tarpeekseen ja kysäs minkäväriset sukat Zapalla on. Mies nous tuolille seisoo ja näytti mut vieläkään journalistien enemmistö ei tajunnu vaan jatko kyselemällä kalsareitten värii ja muuta hauskaa.

    Tollaset journalistit pitäs listii vaikka Zappa & Mothers viihtykin Helsingissä yhestä keikasta huolimatta keskiviikosta lauantaihin. Niinpä basisti Roy Estrada päätti tsekata perjantaina Jukka Tolosen bändin Vanhalla mut ei onnistunu. Passi oli hotellissa ja Haudankaivaja totes ovella et sitä kiinnostaa paperit, ei kuuluisuudet. Ikäraja oli kaheksantoista. Papereista ei olis varmaan käyny edes kymmenen vuotta sit ilmestyny Freak Out! jonka kannessa Estradalla on parta ja viikset.

    Haudankaivajasta tuli mieleen kun Tavastian pokena oli jonkin aikaa yks Kannisto joka lähti sit jääkiekkoammattilaiseks Itävaltaan. Olihan se Kannisto joskus pelannu lätkää Tampereella vaikkei osannu luistella. Se piti mailasta yhellä handulla kun toisella piti pitää laidasta. Tältä Kannistolta pääs kerran yks asiakas karkuun eikä lätkäguru ollu vetreimmillään kun oli jo muutaman tunnin ovella seisonu. Niinpä sit kun rako karkuun ja Kanniston välillä vaan kasvo ja kasvo niin meitin mies otti lennosta taksin ja huus vauhdissa ohjeeks: "Seuratkaa tuota miestä!" Sit Kannisto tavottikin sen pakolaisen ja hyppäs bilikasta suoraan tyypin niskaan. Siinä seuras reilu paini lumihangessa ja asiakkaan taltuttaminen.

    Yleensä sellaset pikkukonnat juostiin kiinni jo ennen linja-autoasemaa. Kyllähän noi poket hommansa hoitaa, ne käy kuikuilee alakerran nurkissakin et kuka vetää mitä tai ketä siellä syvennyksessä jota jotkut sanoo Manalaks. Ja kyllähän siellä kolossa välillä käryy ja kyllä henkilökunta sen tietää ja senkin et Veltto kusi siellä tahallaan housuihin ihan vaan testatakseen miltä se tuntuu. Hyvä Häme.

    Ja käryy kolmannen kerroksen vessassakin. Kerranki mulla sattu olee sellane snadi biitti taskussa ja tsiigasin mukavannäkösen mimmin messiin ja sit piipulle koppiin. Oltiin just imastu biitti höyrynä kaallin kun joku alko kolistella huusin ovee et onks siellä ketää. Hoidettiin sit sellaset pikasuutelot ja availtiin hiukka nappeja ja kömmittiin ulos sen näkösinä et meidät saatiin kiinni sekstailusta. Menihän se läpi niille pöntöille mut tää leijaileva makee tuoksu juoka ma tunnen vielä maatessani himasohvalla ei menny läpi Lenalle ja se häipy jonneki Paavon kans.

    Suusta valuu ilmaan jotain ja mä tökin sitä sormenpäälläni. Ajatus harhailee kartalla. Lena on osottanu väsymyksen merkkejä ja vaikuttaa poikkinaiselta, katkenneelta kylkiluulta. Vähän se piristy kun mä ostin sille Patti Smithin Horses-albumin. Upee levy jossa on Gloriaa arkipäivään. Kuitenkin mä odottelen tässä sohvalla sitä päivää kun se sanoo et se haluu olla vapaa ja et sillä on pieni toivomus: lähde. Päässä soi Freen Wishing Well. Mulla on sellanen tunne et mä eroon Lenan mielestä liikaa joukosta ja samalla siitä ittestään. Siis et mä eroon siitä, sitä se kai pikkuhiljaa haluu. Ei me kyllä olla siitä mitään juteltu mut mä haistan. Mä haistoin palaneen käryä varsinkin sillon kun käly kävi. Lenan siskolla ei nimittäin oo tapana piipahdella. Sit ne istu keittiön pöydän ääressä ja puhu hiljaa. Hiljaa puhuminen niin et joku melkein kuulee pitäis kieltää mut millä lailla. Mä makaan siis sohvalla ja otan pöydältä Hymyn. Sen ainoon jonka saan. Pääaiheet on upeita ja ne panee ajatukset oikeille raiteille: Helena Takalo on latujen Marilyn, who the fuck is Oskar Halme ei saa kansaneläkettään kulumaan, Suomi myy vanhat mosset ulkomaille, odotin lasta John Kennedylle ja tilasin kanaa mutta söin rottaa.

    Mun nuppi ei meinaa välillä kestää Paavon menoo ja sen kitaralla hakkaamista. ~Nyt jätkä vittu hiljaa! …


    Sami Garam:

    KNIIVAT SAFKAN DUSAAMISES


    Puukot on safkan dusaamises iha ehdoton ykkösjuttu. Siis tietenki kunnon raaka-aineiden jälkee. Raflois näkee iha hämärii ja tosi skeidoiki veitsii, mil ei kukaa tekis safkaa vapaaehtosesti. Siks liemenlämmittäjil onki usein iha oma veitsisetti messis. Vähän niinku muusikol on oma soitin meges. Ja niit puukkoi voi tosiaanki sanoo instrumenteiks, kyl niiden perään sen verran tsiigataanki, vaik ei ne nyt sentää mitää Stradivariuksii ookkaa.
    Millasii puukkoi sul sit pitäis olla? Ja tartteeks niit olla paljon erilaisii? En tä mitä sit jos ne tylsyy?
    Mä oon alkanu harrastaa sellast yhen puukon filosofiaa. Tuntuu jotenki iha järjettömält, et tyypit ostaa jostai ”eikä tässä vielä kaikki”-kanavalt sellasii kahenkymmenen veitsen settei. Hinta ei tosiaankaa oo kova, mut ei oo kyl välttämät laatukaa. Saadaanhan ne työvälineet mainoksis näyttään makeilt ja ehkä ne hyvilt näyttää oikeestikki, mut ku veitsen tarkotus on jeesaa safkan duunaamises, eikä pelkästää olla siisti.
    Kunnon kniivas on kaks tärkeet ominaisuutta: terävyys ja käteen sopivuus.
    Terävyys tulee siit, et matsku on kunnon terästä ja et veistä pidetään ja sama kulma, mieluiten aika loiva. Sit tietysti on kans leikkuualusta. Mä diggaan puulaudast, se on miellyttävän pehmee, eikä muuten tasan pääse puukko tylsyyn. Muovilautaki kyl skulaa, mut tiskipöytä on kyl sit jo liian hevii matskuu. Ja lopuks viel se, et ku on homma valmis, ni kniiva puhtaaks ja suoraan telineeseen, ei mihkää tiskialtaaseen muiden kamojen kaa.
    Nyt joutuu meneen viel tohon yhen puukon kelailuun. Kukaa ei iha oikeesti tartte seittemää kokkipuukkoo, kolmee fileerausveistä, yhtätoist juures- ja koristelukniivaa, parsaveistä, perunankuorimaveistä, etanapihtejä, erillisii liha- ja kalaveitsii, oliivinkiven poistopihtejä ja sillee, Siiden lopputuloksen ja keittämisen mukavuuden ratkasee veitsien laatu, ei määrä.

    Sami Garam
    stadintava tsögemesu


    "Arde" (Taskinen):

    KAPULOITA


    Mä rupesin täs funtsii et jokaineha sen tsennaa ku kaikil alkaa noit mobiileit olee, joil ne voi skulaa frendeille ja heittää läpyskää. No tos yks kerta ku oikee lyyrasi nii jengihä alkaa olee jiftikses noitte masiinoittesa kans. Ykski frendi kuse o hetke aikaa iteksee ettei sil oo kaiffarii ku heittäs hetulaa, nii samantei se kaivaa kapula esille ja rupee koodaa jolleki iha ku sil ois jotai asian tynkää,. mut svidut! Ku poukkaa ite siihe paikalle nii sielt kuulu vaa jotai lämpimiksee stikattuu flöittii. Ja tää ei oo yks eikä kaks kertaa ku noi o käyny. Noit sama tyylisii jamppoi/giltsei vaa o nii monta! Emmä sitä meinaa, et niinku rupees täs pistää tyyppei huokeel, mut hubaltaha se kuulostaa, eiks je? Ja sit muutama hahmo o niitä ku koko aja sprookaa noihi räpyläsitimaneihi, eikä kerkee ees frendi kans kato heittää kuulumisii tai mitää. Sanoo et tsorgen, ny pitää haihtuu ku tei just tärskyt yhe toverin kaa mut näkyy! Funtsatkaa ny iteki jos tollasee saumaa satutte. Kai se skidisti rupee korpee, mut minkäs tälle ”tietoyhteiskunnalle” enää voi, vai voiks? Eli kait sitä pitäs snadisti stikkaa bromssii toho touhuu, mut stikkaappa siit sit jolleki muulle, ku sopii toho kuvaa;ottaa nokkiinsa ja rupee haistattelee. Et sellast.

    Arde


    Englantilainen tarina / stadinnos Sami Garam:

    KOLME SKÄFÄÄ POSSUU


    (Porsaskuva: Kivi Larmola)

    Jossai, tuol iha böndel, budjas semmonen possufämili. Tai ei ne kaikki oikeestaa ollu possui, ku yks niist oli emakko, eli mutsi siis ja kolme sit possui, snadei karjui kaikki. Niiden faija, joka oli iha sikabuli karju oli lähteny vetään jo aikoi sitte. Mutsin piti hoivaa niit snadei possui, jotka oli kyl jo neki aika bulei. Ku kersat ei emakon mielest oikee haldannu elämän tosi jutskii, niinku nyt vaik safkan hommaamist tai ittensä pesemist tai sillee, ni se päätti lähettää töpselinokat vähä maailmalle testaan omii siipii. Samal mutsisika sais pitää vähän niinku leedii eläkepäivil.

    Jätkät kelas, et jos mutsi kert halus, ni voisha sitä kai lähteekki. Ne sai jokainen megee skidin veskan, mis oli tollast ku hammasharjaa ja jotai kledjui ja tietty muutama huge paaluu. Kundit lähti ja oli iha sairaan äijää, ku pääs näyttään mihin pysty täs kovas maailmas.

    Ei menny ku muutama kilsa, ni vastaan dallas semmonen joku landepaukku, mikä roudas olkii tai mitä lie ollu heinii. Se possu, joka oli kaikist junnuin pyys äijää myymään ne oljet, et se vois byggaa kämpän. Broidit sano et siit tulis iha järjettömän hatara, mut jangsteri oli niin laiska et se ei viittiny venaa parempaa tsaanssii, vaan duunas sellasen luukun, ku nyt niist kamoist sai.

    Mökki oliki iha makeen näköne, mut kyl se tosiaa oli kans aika hepponen. Just ku läävä oli redi, tuli susi mestoille. Se pyys possuu päästään ittensä inee vaik tsufeelle, mut pikkusika oli sitä mielt et susiha skruudais sen alta aikayksikön. Hukka oli nälkänen ja päätti vaik puhaltaa karjun kämpän nurin. Saparoniekka meni iha kipsiin ja susi tuli ja skruudas koko kinkun.

    Toiset possut oli kulkenu vähä kauemmas, ku vastaan tuli semmonen vanha junttilan isäntä. Ukol oli hervoton kasa jotai risui ja snadei tseboi sylis. Nuorempi broideist meni heittään läppää äijän kans ja vähä ajan kuluttuu ne teki jo handelii siit puukamast. Sika sais siit kuulemma aivan sikahyvän luukun ittelleen.

    Kämppä valmistu aika äkkii ja taas löys susi mestoille. Se pummas ittelleen jotai hyvää, keksei ja tollast, mut possu ei tietenkää avannu dörtsii. Sudel oli sudennälkä ja se puhals nurin tänki poikamiesboksin ja vetäs ällistyneen pikku possun huiviinsa.

    Kolmas kärsäkäs oli jo vähä vanhempi ja kai siks fiksumpiki. Se halus skulaa kunnon matskuu ja ku sattu tiiliroudari osuun mestoille, osti possu kuorman ja byggas ittelleen tosi siistin stemukämpän. Ei oo varmaa mikää iso ylläri, et susi tuli taas kehii ja yritti päästä inee. Skäfä karju oli kuitenki fiksu ja piti dörtsin boses. Susi puhals ja puhku ja puhis, mut nou hätä, haussi ei menny pätkääkää glesaks.

    Susi huuteli, et se vois näyttää sialle hyvän mestan, mis olis marjoi. Pleissi on iha hollil. Possu oli kuitenki tosi poikki ja se käski sutta tuleen aamul takas, ku mollikka ois just noussu. Sillon peto vois näyttää marjamestan possulle. Aamul töpselinokka heräs sika-aikasin, kävi blokkaamas marjat ja veti ne saman tien naamariinsa.

    Ku susi tuli myöhemmin mestoille ja sika kerto mitä oli tehny, sai susi aivan armottoman raivarin. Se huus ja potki ja räyhäs iha hyytymisee saakka. Sit se kelas, et jos ei kert päässy poveril inee röhkijän himaan, ni piti käyttää ällii ja mennä luukkuun vaik sit savupiipun kautta, niinku mikäki joulupukki. Hormi ois viel kai aika puhaski, ku eihä kämppä ollu ollu pydes ku pari vaivast päivää.

    Samaa aikaa sisäl oleva töpselikuono oli arvannu, et susi aiko käyttää hormii niinku dörtsinä. Se oli virittäny eldiksen piisii ja duunannu siihe sairaan bulin kattilallisen vodaa puksuttaan. Susi kömpi iha suoraan siihe kiehuvaan pataan ja muuttu heti punaseks ku rapu. Ei sellasest selvii hengis ja susi delas siihe mestaa.

    Mut mitä tapahtu snadeille saparoniekoille? Susi oli ollu nii sairaan nälkänen ja viel kaiken lisäks ahne, et se ei ollu muistanu pureskella ollenkaa skruudatessaan. Siin kävi siis sillee, et skidit siat ei ollu heittäny ees lusikkaa nurkkaan, vaa siel ne oli magas molemmat. Esikoispossu leikkas pöden auki ja taas oli broidikset kimpas. Suden nahast duunattii seinälle koriste, mikä muistuttais sikoi maailman vaaroist.

    Koska stemuist duunattu kämppä oli aika buli ja isoimmal karjul olis aika mälsää, jos se budjais yksinää, se pyys pikkubroidinsa muuttaan sen kaa kimppaa asuun. Ja taas jatku sikamainen bailaus ja meininki.

    Julkaistaan kustantajan ja kirjoittajan luvalla ennakkoon.



    Pentti Hongisto:

    KESÄ-STADI

    Fogelit sjungaa, skutsi kungaa,
    gräsä döfaa ja suulis skriinaa.
    Kesä Stadissa asfaltti döfää,
    suulis skriinaa ja gimmat Espalla kungaa.
    Pihliksessä nakut friidut baadaa ja simmaa,
    Kundit kaltsilla tsittaa ja tsiigaa,
    Skönellä botskit lilluu, killuu ja skiglaa,
    Pennuille jaffaa, stoijaa – kivat sulle!

    Spriki jengi skragat kaulassa,
    Terassilla skruudaa,
    Bamlaa bisnestä, eikä ne edes bonjaa tai huomaa,
    Ett´ peffat heittää kesä kretongeissa,
    Ihan kun Lintsin Onnenpyörässä,
    Aina lupaa, mutt´ei koskaan anna – kivat sulle!

    Kaivarin rantsussa tvetataan mattoja,
    Mäntysuopaa ja vodaa,
    Loiskis, läiskis, suih, suih!
    Nosta hei – kuivumaan!
    Suulis skriinaa ja nahka kärtsää.
    Puhdasta tulee, kesä döfaa himaankin – kivat sulle!

    Suokin lautta kääntää moottorin,
    Kauppatorin rantsusta skönelle luolia tsiigaan,
    Ja uimarantsulle tsimmaamaan.
    Vaude kundit – hämärää!
    Tsiigaa vähä: noi sekstaa ja skruudaa!
    Fikkarit veks ja jätskille Piperiin– kivat sulle!

    Tähtärin nurtsilla on vilttejä ja koiria ja gimmoja,
    Puskissa pulijengi dokaa ja möykkää,
    Skoudet skujaa, hissunkissun, ees taas,
    Kantsuuks pysähtyy – hei!
    Tsepa jengi dallaa ja välillä huilaa,
    Ursulaan on pitkä matka – kivat sulle!

    Perunatorilta Stockalle,
    Ale, rea – halvalla hei!
    Mutsit penkoo ja koklaa,
    Kassit täyttyy, fyrkkaa palaa – halvalla hei!
    Divareissa fiksut plokkaa kesäpluggaamista,
    Nietscheä, Sariolaa ja muuta mukavaa – kivat sulle!

    Nahkatsengat ja dongarit,
    Suavee lettiin ja baanalle.
    Expohallissa jorataan, Espan lavalla skulaa skoudet,
    Seuriksessa tanhujengi painaa ympäri kokon.
    Kesä Stadi, – kivat sulle!

    17.7.2002.




    Jugis, 1956-57:

    HUGGE ON FYRKKAA

    Kun mä oon skrivannu tähän II­dikseen kaikenmoisia juttuja niin mä skrivaan nyt nyyan jutun ja kaveeraan fyrkasta kun kaikki ny­kyään joutuu funtsaan sen asian kans että mistä sitä oikein hittais kun kaikki on vilt kallista ja hintaa ei oo fikkassa yhtään. Me nyt kaikki tseenaamme huggen tämän nykyisenkin vaikka se onkin jerk­kua ja on niin snadi ettei se stik­kaa heti öögaan mutta ellei sitä olis niin ei olis muutakaan sla­baa.

    Kyllä se fyrkka semmosta on että se panee kundin kun kundin luudaan perässään ja sitä tsöka­taan ja yritetään saada kasaan ja toiset spaaraa sitä ja koisaa sen päällä ja sitten kun ne delaa niin klenurit ja muut krakaavat siitä ja sitten kun ne saa sitä tulee ne niin skniiduiksi ettei hirvaa koi­saakkaan yöllä kun ne skagaa että se snutataan heiltä vek ja ne ei tokkaa niitä pankkiinkaan kun ne skagaa että ne ei siellä säily kun ne ei oo ite kyttäämäs.

    Hugge on kans fyrkkaa ja se on siitä liffaa kun se tulee aina snadimmaksi ja snadimmaksl. Ennen se oli hopeaa ja hengas kuldis kannassa ja papruakin se on ollu mutta kun Stoola oli pressana niin se duunas nikkelihuggen joka sit­ten muuttu kupariksi ja sitten näitten krakingien jälkeen se duunattiin jerkusta. Ja kun vent­taamme niin kai se vielä duuna­taan vedustakin. Snellu on hug­gen faija ja sen foto onkin kymppitonnissa mutta se onkin sem­monen papru että harvoin se fly­gaa kenenkään handuun niin kun Stoolakin vaikka se on puolta snadimpi kun snellu.

    Jotku kundit on itte yrittänyt duunaa slabaa mutta dorkasti siinä on aina käyny samoin kun niille jotka on yrittiny smellaa pankin dynulla. Ne kaikki on joutunu boseen ja sittaamaan Kakolaan kun ei ne rahabisset oikein bonjaa niitä kaikkia kikkoja vaan ovat spidinä kun joku yrittää saada halvalla slabaa fikkaansa. Niin kun se yks skutsari ennen vii­mestä krakingia duunas femmoja mutta dekkarit hokas ne mestat ja otti staran boseen ja kaveeras sille että skutsari pysyköön les­tissään.

    Kyllä se spaaraaminen on paras kikka mutta silloin se ei käy kun ei ole mitään spaarattavaa ja fik­kat on tyhjät slabasta. Tämmönen kireä slaba-aika panee funtsaa­mian ja kyllä mäkin nyt kumar­run plokkaamaan huggen landesta jos siinä hokaan mutta silloin kun oli vilt hintaa liikkeellä ei sem­mosta funtsannukkaan jos hittas kartsalla huggen. Luudasin vaan ohi ja vislasin että: koska sä bun­naat (po. bungaat?, ejk.) sen nikkeli huggen jonka sä multa oot loonannu.

    * * *

    Juggiksen slangipakinoita on julkaistu Ilta-Sanomissa tiettävästi 1956-57.
    Kuka osaisi kertoa jotain tästä slangintaitaja Jugiksesta?
     Lisää Jugiksen pakinoita




    Pentti Saaritsa, käännös:

    DALLAAJAN YÖPIISI

    Bärtseillä koisataan
    vaan.
    Ei notku oksa
    Espallakaan.
    Pää kiinni pulun
    ja västäräkin.
    Vähän kun venttaat
    simahdat säkin.

    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Käännös Lars Huldenilta runokokoelmassa
    Taivas tummuu, mutta valkoisiin pilviin osuu valo
    (Alkuperäinen teksti: J. W. v Goethe.)
    WSOY 1991, HKK 1.2 ISBN 951-0-17415-7

    Pentti Saaritsa, "Ritsa" on eturivin suomalainen runoilija ja kääntäjä.
    Mainetta hän on niittänyt myös Helsingin Jyryn vanhojen herrojen
    koripallojoukkueen tarkkakätisenä pistenikkarina. Hyvä Jyry!

    Eero Salola

    TAAS UUS JUNGOJUTTU



    Novellikokoelmasta "Ilman fritsaria"

    Hei, Jali, vanha lekakaveri. Moi taas. Sun viime preivis oli eri haiji. Ei muut ku kiitti ja murisi. Nyt on tääl luffattu skolee jo toist kuukautta. Kylhän tää tuntuu liite dorsalt sittaa näin maalaisskolessa jenttojen kans kun on sentään tottunu siel staidun skoles kundien kans härjäämään ja välist flaidailemaankin. Ei silti. Kylhän täälkin luffailee. On täälkin kivoi kaveria,joitten kans on kiva kaveraa ja duunaa yhtä ja toista. Välist sitataan leffas iltaisin ja väliin tokataan moniin yhdelle bulsalle jynnylle, kun nimi on NenäKeijo, kun se ryppyilee ja duinaa jyhnää meitin luokan snadille hepuille.

    Mitä muuten skoleen tulee, niin kylhän täälläkin sattuu yhtä ja toista, joka tekee olon himpun jännäksi. Meitin luokalla on kolmannella osastolla yks bulsa tsali, kun nimi on Pelle tai Pelkki. Se on viime vuonna snutannu linkkarin, sano Rafu. Mut Lade sano, et ope oli sanonu, et ei se ollu sit snutannu. Ja eilen taas katos yks jungo. Oikeen semmonen bulsa tuppijungo. Se oli Eman ja se oli tokkanu sen messeen skoleen ja jättäny - hooposti kyllä - palsataskuun. No, Pelkkimyöhästy koko tunnin skolesta ja sen tunnin aikana se jungokin hukku.

    Tänään draisas Gäbä, meitin ope, mun ja Ossin ja Repen ja pari muuta kundia maijarimörskään. Ei se meit muittii syyttäny, mut me todistettiin vaan, et Emal oli ollu jungo. Se syynäs meit oikein vilt tarkkaan ja sit se rupes rähjään okeen stärää dekkaria ja kyl se stärä osas ollakki. Ensin se sano ihka hiljaa: - Pelle Onks taas uus jungojuttu. Ja Pelkki tuli ihka punaseks, ihka kun Anderssonnin Roopertin mursan plomssa, se, jonka Vilkki hittas sano muuten morjesta Roopertille mun puolesta. Sit pelkin silmät jotka ovat aina liite ku jauhossa ja olivat tähän asti staijanneet kun tinaset pökaknapit, rupivat nyt vilt skodesti vipisemään. Sit se rupi sliipaamaanja sen ymmyrskäisistä silmistä rupi tippuun vettä kuin kraanasta. Sit se sano: - En mä sit jungoo ainakaan ole snutannu.

    Skriibaa nyt vikkelästi. Repe ja Ossikin varttoo, et mitä sä tuumaat. Mä olen nimittäin kaverannu susta, et sä ole yhtä stärä tämmösis asiois kun tekkarit. Nyt mun täytyy sluutaa kun Untski ja Kapusonni tulivat hakemaan mua leffaan. Me saaraan Pentskiltä friipiljareita sen faijan leffaan kun me sit tsiikataan, ettei Nari duunaa jyhnää Pentskille. Kyl mä sit taas toiste skripaan sulle lisää näistä kundeist. Muist ny pian vanhaa kamuas Vänski Lunkreenia.

    Eero Salola oli (1902-1989) helsinkiläinen kansakoulunopettaja,
    joka mm. toimitti lukuisia lastenlehtiä ja tutustui läheisesti oppilaidensa
    kielenkäyttöön. "Ilman fritsaria" ilmestyi ensi kerran 1929.
     "Ilman fritsaria" -pakinakokoelman tiedot.





    Ritva Kyllikki Kupiainen:

    EKAT RINTSIKAT

    Slangin puhekilpailun teksti vuodelta 1998

    En tiä, onks' kaikille ollu yhtä hintsuu ja hepreaa hogata, mitä noi spulimpien termit meinas ja mitä pitäs vexlaa ja duunaa, ett pääsis ees joroihin ja kiellettyihin leffoihin spulimpien messiin. Ei siihen auttanu systeriltä pöllitty huulipuna eikä aukaistut letit. Kattokaa ei enää 13 gamlana innostannu skolen piirileikkijorot handu handussa eikä jumppatuntien vaihtoaskelhyppy -loikkimiset.

    No ekat treenit päästä spulimpien remmiin skolen jumppatunnilla tuntu kliffan iisiltä, duunattiin vaan ittemme Paulan kanssa tsittaamaan lavan reunalle ja kun Jumppa-Elli - partsikapomptsari frågas syytä tsittaamiseen, me sanottin vaan, että luonnollinen syy, niinku ne luokalle jääneet spulimmat gimmatki sano. Kaikki meni kaks viikkoa stärästi, mutt kolmannella viikolla maikka sano, ettei se syy voi olla joka viikkonen. Ai eikö, nyt olis sitt snaijattava, mitä sen luonnollisen syyn takana smydjas. Skolesta saatu ainoo sanallinen seksi- ja terveysinfo oli, että muistakaa tytöt pitää temppelinne puhtaana. Siinä se oli seksivalistus, johon mutsi anto sitten lisäkommentin, kun aloin käydä Blonkalla jiveemässä: No me ny sitte, mutta muista, ettet tuu sieltä kakara kainalossa kotiin! Ai Blonkaltaks niitä kloddeja tsökattiin, mä luulin kuulleeni, että itte olin födannu Boijella.

    No sitt alko tapahtuu kaikkee dorkaa ja fittii, ennenku pääs virallisest spuliks friiduks ja Kirjan ja Hämiksen svengijengii. Vaikk mull oli spulit sysikat, niin ne varmaan funtsas, ett antaa fiban rondaa, ei kai millekään, 20-luvulla syntyneille ollu kukaan mitään stooreja bamlannu niin ei nekään mulle. Tuli aika, että mutsi oli hiffannu mussa tiettyi muutoksia, se anto fyrkkaa ja sano, että me kemtsuun slumppaa ittelles NIITÄ. Mitä niitä, meeks mä vaan ineen ja frågaan niitä, vai pitäiskö näyttää jotain bakua. Iso systeri skriinas ja sano, että kysy mikkihiiren kiikuja, mutt siihen halpaan mä en menny. Katoin fiksummaks osottaa yhtä pahvilodjuu ja sanoo, ett yks tommonen, mutt myyjä tivas, että varmaanko tää, mä melkein karjuin, ett se, se, että slippais äkkii vege siit buljusta. Himassa mä sitten hogasin slumpanneeni kasvopyyhkeitä.

    No sitt tuli muotiin kireet jumpperit, korkeet kaulukset, ei sielt alta voinnu mitkään hissinappulat tai snadit voibulkit näkyy, piti saada rintsikat. Viikon mä smydjasin Hesarilla Mainevan fönarin takana ennenku hirvasin mennä ineen. Mun itseluottamus brakas heti, ku se myyjä hymyillen frågas, että mitäs pikkuneidille sais olla. Neidille? Tota ei mulle mitään. spuli sysika vaa käski mun ostaa sille uudet rintsikat. Ai että spuli systeri, kuinkas gamla ja spuli se sitten on. No ainaski 25 ja muuten mun kokonen, paitsi että sill on snadisti spulimmat bosat ku mulla. Myyjä hymyili ja mittas ympä- rysmitan ja oli tarjoomassa mulle sellasii beigevärisii gamlempien jenttojen stailii, mutt mähän halusin ehdottomasti sellaset spiraalimalliset Peter Panit. Myyjä sano, että ne kyllä sopiski sulle, mutta jos sä sille sysikalles.... Mä sanoin, että mä otan kummiski ne valkoset, tulkoon ite vexlaa, jos ei kelpaa. No ammattitaitoinen, ymmärtäväinen myyjä sano, että koita nyt niitä päälles, hiffaat itteki miten snygiltä tuntuu, ku on westit päällä. Sitt se tapahtu, mä menin taas halpaan, koitin ja sanoin, ett nää on stailit mä jätän ne päälle, niin vaikka ne onki vähä spulit.

    En mä varmaan ollu eka pikkufriidu ekoja rintsikoita slumppamassa, mutta päätin, että seuraavat ostan vasta sitte ku mullakin on spulit daisarit. Nää oli mun kiirastulet, funtsikaas omianne!

    Julkaistaan Terhi Hämäläisen luvalla. (Ritva-Kyllikin tytär.)
    "Kupiaiska" on verevä Stadin Slangi ry:n toimihenkilö, jolta läppä lentää.
     "Kupiaiskalta" on myös puhutun slangin näyte Ääninäytteet -osastossa.




    Anja Snellman (nyk. Kauranen):

    KULTASUU



    Ote teoksesta

    ... ja Hesaki ykskaks täynnä pelkkii mustii mersui ja cadillacei, kaikki töötit pursus yhtä ja samaa valtionpäämiestä ja kolmatta koria, sit kaikki ne täyskaalit Liimataiset ja rummukaiset pitkin Manskuu ja Espaa huiskuttamas- sa pienii älyttömii paperilippui aina ku joku vähäki tummempi fiude suhahti ohi, ja koko sen kosmopoliit- tisen ruletin keskellä meillä donatsuilla oli aika totaa- lisesti boltsit hukassa, kesä oli ollu tavallistaki ran- kempi, reilattu taas kerran pariisit berliinit roomat madridit ja hirvee flaksi päällä koko ajan, ihanku me oltais saatu jostain vihii et miehet loppuu maailmasta syyskuun ekaan päivään mennessä. Sitäpaits Blondilla ja mulla oli rinkkareissujen jäljiltä yhteinen lisäprog- gis tiedossa: oltiin kumpiki kärtsätty pohjaan kii ja sen takii vähä tiltissä. Muilla sussuilla oli sit vielä nää tra- belit himassa ku niitten vanhempien mielestä yks väli- vuosi skolen jälkeen sai riittää ja et neitien tarttis al- kaa duunaa jotain muutaki ku matkusteleen ja lorviin. Sillon ku muut siskokullat valitteli näitä himafragigsia toisilleen mulle tuli aina semmonen tunne että mä oon väärässä kerhossa, mullahan oli nimittäin semmonen meininki et ku skole oli vihdoinki ohi niin nythän vas- ta kisat alkaa enkä mä esmes mutsin naukumisista jaksanu piittaa puolta karvaa, senhän mä olin hiffannu jo kolme ja puolvuotiaana et se yritti saada mut lie- kaan just semmosiin tuttuihin jotka se ite oli missan- nu, se oli ihan sama geimi ku se et se aikoinaan meni ja osti mulle lapsilisärahoilla joitain ihme kuteita eikä koskaan kysyny satuinksmä diggaamaan niistä kanssa. Joskus musta tuntu et mutsii yksinkertasesti vitutti se et mä olin pärjänny skolessa niin hyvin ku olin, vaik mä heitin siellä koko ajan tätä hölöhölöperformanssia ja olin alvariinsa lennossa baanoilla niin mun keskiar- vo killu aina jossain ysin pinnassa ja sitähän mutsi ei voinu tajuta, sen mielestä mä kai pärjäsin liian let keesti, olis pitäny hikoilla ja ähkii enemmän. ...


    Heikki Soininen:

    ULKOPUOLELLA LEIRIN



    Ote teoksesta

    ... "Pera, kuulet sä, mitä mä sanon sulle, ett koit vaan pysyä hii- sisti, tai sulle voi käydä roisisti." "Saakelin Jusa, mä vaan sanon! Sä et ole Arjan arvonen jätkä! Nyt saat maksaa ne sun kaikki pottuilus, mitä mä olen saannu sun takias kärsiä. ja jengissä sua ei enää tartteta, ettäs tiedät sen nyt", huus Pera ihan hysteerisesti. Samalla se tuli esiin tuolin takaa ja sen kledjut oli ihan skeidaset. Sen huoneen lattia oli vaan pelkkää sementtiä, eikä meill ollu siin kun pari vaivast mattoo ja nekin oli oven luona. Lisäks sill Peralla oli aika raaka ventti ottassa, mitä se piteli sa- malla kun se läks taas tuleen mua kohti. Mä olin vieläkin siin lat- tialla, kun se mun koipi tuli niin saamarin klesaks siit Peran klap- pauksesta. Mä annoin sen Peran tulla ihan siihen mun eteen. Sitt mä painoin yhen näppärän jujun sille. Mä olin kääntynny Peraa vasten sill viisiin, ett mun koivet oli suoraan sitä kohti, ja samalla kun se tuli ihan mun eteeni, mä väänsin mun vasemman koiven nilkkan Peran oikeen jalan taakse ihan sen kenkään kiinne, kun mä en voinnu yhtään nostaa sitä kinttua sen takia, ett se Pera klappas just siihen, ja mun oikeella koivella, joka oli ihan kondiksessa, mä futasin sen oikeeseen pol- veen, niin ett se lens vähä saamarin hienosti takas sinne sen tuolin luo, mist se oli lähtennykki tuleen mua kohti. Mun sprigi oli tullu ihan skeidaseks siin lattialla, ja muutenki mä olin ihan pölynen. Mä ajattelin, ett mitenkähän mä oikeen sai- sin mun kuteet siistiks ennen kun mä meen himaan? Sitt mä pa- kottauduin ensteks polvilleen ja siit kokonaan ylös. Mä otin kui- teski tukee seinästä, kun se vasen kinttii tuntu viell niin kipeeltä, ettei se sietänny just ollenkaan sillä seisomista. Pera yritti kanss nousta seisoon, mutt senki vasen kinttu petti ja se putos takas polvilleen. Mä tiesin, ett se mun potku sen Peran jalkaan teki terää sen verran, ettei se lähtis ihan äkkiä käveleen sen kanssa. Ei ainakaan niin äkkiä kun mä. ...



    Jukka Pakkanen:

    LARU, MUN HIMANI



    Ote kokoomateoksen novellista

    1989 Taivas stikkas snadisti vodaa, kun mä tulin Laruun. / ... / Siinä missä käytiin pikkukundina skrinnaamassa Espoon jupit skujaa työsuhdefiudoillaan ja bamlaa jotain kieltä mitä mä kuulin snadina landella. Saa ne skujaa ja bamlaa, kliffaa tietysti jos ne joskus funtsaa mitä siinä mestaa oli sillon kun ne dallas kirkonkylänraittia järvelle ruddaan ja metskaan ahvenia ja muita fisuja. Pyrkkäri oli tyhjä. Börje Strand on delannu, tai ei, ei se o delannu, mä näen vielä kun se vetää kaarteessa niin että hiilimurska lentää piikkareista. Mä dallasin futisbyyrin luo, samat tolpat kun silloin. Erkka veti skoteja ja mä yritin ottaa kiinni. Erkka skulas Mubissa. Mäkin olisin skulannu, jos en olis skagannu kun Erkka yhtenä kevätiltana sano että mä lähtisin sen kanssa Klubin treeneihin. Missä Erkka nyt on? mä funtsasin ja aloin dallaa busapysäkille. Stadissa vai landella? Mitä se duunaa? Delannu? Ihmiset delaa mut mestat jää - ellei mestoja pureta veks ja bygata uutta tilalle, niinkun ne tekee nykyään Hesassakin. Se on dorkaa, jengi funtsaa knubu kuumana pelkästään mistä sais fyrkat nopeimmin irti. Mä luulen et ne on enimmäkseen böndejä kun duunaa stadia toiseks, ne ei snaijaa et talot ei kasva niinkun kaura. Meidän skidit vielä kiroo meidät. Saasteet ja muu tollanen pystytään hoitaan mut mestoja ei saa takasin. Meidän skidit ja niitten skidit ei tiedä millasissa taloissa me tehtiin duunia ja skruudattiin ja goisattiin. Musta ainaski tuntuu kliffalta tsiikaa samoja mestoja mitä ne Hesassa tsiikas ennen.

    Mut Stadikaa ei Hesan kundilta viedä. Tsörasin busalla Erottajalle ja sitte ratikalla Messikselle. Matsin alkuun oli puoli tuntia, Klubi vastaan Haka. Dallasin Paavo Nurmen patsaan ohi, ja mä muistin kesän viiskytkaks. Faija ja mutsi oli olympiaskaboissa Hesassa, tsöras avoratikalla ja maisto CocaColaa. Mä olin landella Saimaalla ja skruudasin viiliä ja rieskaa. Stadika on Hesan morsian, ja viiskytkaks on sen kaunein vuosi. Stadikalle dallatessaan Hesan kundi elää jotain mikä on kadonnu, yksinkertanen ilo siitä mitä elämällä on antaa. Mitä on tilalla? Sen hiffaa kun tsiikaa vähän ympärilleen. jengiä ei ollu Stadikalla paljon yhtään. Futis ei enää vedä, ne ei jaksa tsiikaa kun boltsi tekee duunia eikä byyrejä tule joka minuutti. Tarttee olla menoa ja touhua koko ajan, pitää olla kliffaa ettei tartte funtsaa.

    Matsi alko. Klubin peli ei kulkenu, kundit ei liikkunu ja syötöt meni minne sattu. Mun vieressä seittemänkymppinen stara manaili Klubin peliä. Mä funtsasin että se oli sitannu samassa mestaa viiskyt vuotta sitten kun Stadika oli just bygattu ja olympiaskabojen piti olla vuoden päästä. Se oli käyny sodat, ja dallannu Stadikalle aina kun Klubi skulaa. Sitte Klubi teki byyrin, keskitys vasemmalta ja skote suoraan ilmasta. »Hyvä kundit! Lisää tollasia!» joku huusi takana. Mun ikäseni kundi, stondas handut suorina ja huusi. Mä tsiikasin uudestaan, ja äkkiä mä tsennasin sen. Sillä oli buli arpi otsassa. »Erkka?» mä kysyin. Se tsiikas mua kummissaan, näytti niinkun se ei olis tsennannu. »Skulattiin futista ja braijattiin Larun kaltseilla ... », mä sanoin. Se tsiikas ja tsiikas, ja sit se hiffas. »Sulla oli skitta ja sä olit aina Pyrkkärillä tsuppaamassa ... » »Sama kundi», mä sanoin. Haka tsemppas, mutta Klubi skulas ja finnas. Me mentiin Messiksen raflaan, otettiin kaljaa ja bamlattiin kaikkea vanhasta Larusta. »Meidän Larua ei o enää mut mikä me sille voidaan», Erkka sano. »Sitä paitsi skönellä ei tartte funtsaa sellasta mitä Larussa oli ennen ... » Erkka kerto miten sen elämä oli kulkenu sen jälkeen kun se oli faijansa delattua lähteny skönelle. Se oli skiglannu kakskytviis vuotta, Euroopat ja Afrikat ja Amerikat. Nyt se oli käymässä stadissa, ensi viikolla lähtis botski Italiaan. »Menen kuunteleen Barbaraa», se sano. »Barbaraa?» »Et sä muista, tumma donna joka budjas »Mä muistan», mä sanoin. Erkka kerto lisää. Kakskyt vuotta sitten se oli menny botskin sähköttäjän kanssa johkin mestaan missä yks nainen laulo lattareita ja muuta tollasta. Se oli Barbara se nainen. joka kerta kun Erkka tuli siihen satamaan se meni kuunteleen Barbaraa. Vuodet kulu ja skönärit vaihtu, Barbara laulo ja Erkka sittas kuuntelemassa. »Ota mut mukaan,,, mä sanoin. »Sut mukaan? Olet sä edes ollu botskissa koskaan?» Mä en sanonu siihen mitään. Me otettiin vielä yhdet ja lähdettiin.

    Stadikan valaistu torni hohti sateen läpi. Erkka jäi Mannerheimintielle, sillä oli joku gimma Tölikassa. Mä tsörasin ratikalla Erottajalle ja sitte busalla Laruun. Jäin veke siinä missä olin jääny nuorena kundina aina kun olin tullu stadista. Dallasin vanhaan pihaan ja tsiikasin fönäriin, mä näin itteni sittaamassa skitta handussa ja venttaamassa että Barbaran fönäriin syttyy valo. Barbaran taloa ei o enää, siinä on nyt asfalttia ja fiudeja. Yks pikkukundi oli skotaamassa boltsia autotallin seinään. Mä pyysin siltä boltsin ja passasin takasin, se skriinas snadisti ja alko peippaa. Mä olin vähällä spiidata, sitä kaikkea mihkä en enää pääse, niinkun olisin skönellä kun suulis laskee, ja valkonen fogeli jättäis botskin ja flygais takasin rantsuun, Laruun, mun himaan, mihkä kaikki jää senkin jälkeen kun mä olen delannu.

    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Jukka Pakkanen on Helsingin Lauttassaaressa nuoruutensa asunut kirjailija. Hänen teoksissaan urheilu on usein esillä, Interin jalkapallo ja ammattipyöräily. Novellikatkelma koosteteoksesta "Minun Helsinkini", toim. Salme Saure, Otava, 1989. Myös "Stadika" ja "Dolomiitit", lyhytproosaa 1998 ja "Helsinki, mun Stadi" 1999.

    Alpo Ruuth:

    KÄMPPÄ



    Ote romaanista

    Hessu laittaa lautaselle Bill Haleyn Rock around the Clockin, jonka puolesta oli tapeltu keihäänheittäjättären puistossa. Hessu naksuttelee epätahdissa sormiaan. Ikkuna helähtää rikki. Topi seisoo autotallin lipalla kivi kädessä ja katselee virnuillen rikkonaisesta ruudusta halliin. - Päästäkää se Uuno sisään. Se panee muuten kaikki fönsterit paskaks.
    Risi tulee pihaan. Topi hyppää lipalta alas. Risi avaa molemmille oven. Topi höyryää sisään ja käheästi huutaen tarkastaa jokaisen nurkan. Hän ottaa lautaselta levyn pois ja laittaa tilalle Laila Kinnusen Lazzarellaa.
    - Miks sä panit skeidaks fönsterin?
    - Dörtsit oli bosessa eikä kukaan kuultu, kai mun oli jotenkin tultava.
    - Otetaanks Topi kämppään? Timppa kysyy silmät ristissä ja nikotellen.
    - Ei oteta!
    - Mä oon jo täällä, haluuks joku stikata mut ulos.
    Kukaan ei halua. He palaavat korttipöytään. Topi istahtaa Peran ja Hessun kanssa soittelemaan levyjä. Risi ottaa mailan patterilla ja alkaa koputella pöytään.
    - Kuka tulee lätkimään?
    Pera menee toiselle puolen pöytää. Risi syöttää. Pera sivaltaa pallon takaisin. Risiltä pallo nousee korkealle.
    - Missä sä norkosit? Pera kysyy kun Risi syöttää uudelleen.
    - Mä tsiikasin sitä valoilmiöö, jota sanotaan ryssän sputnikiks.
    - Se on komee.
    - Vitut, se mikään tekokuu oo. Mä oon faijan kanssa samaa mieltä, et se on meteori.
    - Ooksä koskaan kuullu meteorista joka kiertää tasasesti maata.
    - Sähän sen tiedät ku koulujaki käyt.
    - Entä se piipitys, onks joku väsänny radiovehkeet meteoriin?
    - Voihan ne piipitellä maasta, Timppa huutaa.
    - Joo, ku ne on ensteks pölliny nerokkailta härmänneiltä radiot.
    - Luuleks et ryssät siihen pystys, ei koskaan, sellaset tollot ku budjaa maamajoissa ... Ku faija skufas sodan aikana tsirraa, se sano et kerran se näytti yhelle ryssän sotavangille, miten rööki sytytetään prennarilla. Se vanki, kuule, kerran yöllä se näytti faijalle kuuta ja röökiä ja prennaria. Kato, se luuli et kuulla voi sytyttää röökin, luuleks et sellaset nuijat pystyy väsään raketteja.
    - Mut eihän sun faijas röökaa, Risi!

    Ote romaanista Kämppä, Tammi 1969, 339 s.
    Alpo Ruuth on helsinkiläinen kirjailija, lähes 20 romaania ja novellikokoelmaa.
    "Alpikan" slangi on lähinnä 50-luvun Sörkan slangia.


    Olli Seppälä slangintanut:

    STADILAISTEN KATKISMUKSEN 10 KÄSKYÄ

    1. Mä oon Herra sun Jumalas, anna fudut muille jumalille.
    2. Älä pelleile Herran, sun Jumalas nimellä.
    3. Relaa aina pyhänä.
    4. Kunnioita sun faijaas ja mutsiis.
    5. Älä nirhaa ketään.
    6. Älä käy vieraissa.
    7. Älä pölli.
    8. Älä puhu skeidaa sun frendeistäs.
    9. Älä hiplaa sun frendis kamoja.
    10. Älä hiplaa sun frendis muijaa, äijää, duunareita, elukoita, tai mitään sen omaa.

    Olli Seppälä on Kotimaa-lehden toimituspäällikkö.
    10 käskyä on aiemmin julkaistu Helsingin Sanomissa 28.8.2000 B1.


    Olli Seppälä slangintanut:

    JOULUEVANKELIUMI STADIKSI



    1. Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn, ett jengin koko valtakunnas tarvii pistää sille verot.
    2. Tää oli eka kerta ku se verotti ja sillon tää Kvirinius oli Syyrias dirikana.
    3. Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon, jokanen omaan stadiinsa.
    4. Niin toi Joosefkin lähti Galileasta, Nasaret-Citystä, ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin stadiin, koska se kuulu Daavidin porukoihin.
    5. Se tsöras sinne yhdessä Marian, sen gimmafrendin kanssa, joka venas beibii.
    6. Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää.
    7. Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi. Maria pisti sille kapalot ja duunas sen seimeen, koska ne ei päässy paikalliseen moteliin ku se oli ihan täys.
    8. No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenii yöllä tsiigaa niiden elukoita.
    9. Ja äkkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja Herran lysis ympäröi ne.
    10. Mutt se enkuli alko heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei. Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee koko jengii.
    11. Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Se on Kristus.
    12. Tää on teille niinku merkkinä: se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa."
    13. Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi, joka präis tö Loord ja sano:
    14. "Jumalan on kunnia ylhäällä ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, joita se diggaa."
    15. Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: "Lets kou to Piitlehem. Siellä me nähdään, mikä homma tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto."
    16. Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, joka bunkkas seimessä.
    17. Kun ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä.
    18. Jokanen, joka kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla.
    19. Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi siellä näitä juttuja.
    20. Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu ja mitä nähny. Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu.

    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Olli Seppälä on Kotimaa-lehden toimituspäällikkö.
    Aiemmin julkaistu Askel-lehden joulunumerossa 1997.
    Esillä myös Helsingin Sanomissa 20.12.99: B1 ja 21.12.99: B1.



    Juhani "Jussi" Mäkelä slangintanut:

    JOULUEVANKELIUMI STADIN SLANGILLA



    1. Se oli just sillon ku toi keisari Augustus anto sellasen orderin, et hela jengin tarttee alkaa bungaa ny veroi.
    2. Tää oli eka verojuitsu ja se sattu ku sellanen karju ku Quirinius oli Syyrias bomtsikana.
    3. Ja joka tyyppi dalsi omaan stadiinsa, et sen nimi voitais skrivaa verobrujuihin.
    4. Siks toi Josis kans läks steppaileen Galileasta Nasaretin stadista tonne Juudeaan, Daavidin stadiin Beetlehemiin. Josis kuulu Daavidin sukulössiin.
    5. Se otti messiin Marian, kenen kans se styylas vakkaristi. Maria oli paksuna.
    6. Just ku ne oli siel, Maria joutu telakalle.
    7. Se busas poitsun. Se oli sen eka skidi. Se duunas sille jotain kapaloi ja pani sen hegojen skruudimestaan, ku ne ei ollu onnannu skaffaan luukkuu hodlasta.
    8. Sit niil hörneil hengas nitskulla skoobareita ulkona yöllä vaklaamas niiden elukoita.
    9. Äkkii niiden edessä staijas yks Herran enklu ja Herran kirkkaus lyysas niiden ympäril. Skoobarit rupes skagaan poskettomasti.
    10. Mut se enklu snaggas niille: "Hei, älkää ny studatko! Mul on teille vänkää askaa, se on ältsin kliffa stoori koko jengille.
    11. Tänään on Daavidin stadis födannu teille Vapahtaja. Se on Kristus, Herra.
    12. Ja täs on teille snadi vinkki: te hittaatte skidin ku on kapaloitu ja goisaa hegojen skruudimestas."
    13. Ja alta aikayksikön sen enklun kimpas oli buli rinki taivaallisii solttui ku ylisti huisisti Jumalaa tällai:
    14. "Pointsit Jumalalle korkeuksis ja lungisti vaan maassa jengin kesken ketä se diggaa".
    15. Sit ku ne enklut oli flygannu takas taivaaseen, skoobarit snaggas toisilleen: "Jebulis, ny luudataan sassiin Beetlehemiin. Siel he hiffataa, mikä tää juttu on ku Herra meille ilmotti."
    16. Ne ryysas tukka putkella sinne ja hittas Marian, Josiksen ja sen skidin ku bunkkas hegojen skruudimestas.
    17. Ku ne tsiigas sitä, ne kaveeras, mitä siit skloddist oli niille bamlattu.
    18. Ja joka tyyppi ku kuuli sen, pällisteli huuli pyöreenä, millasta hetulaa noi skoobarit stikkaa.
    19. Mut Maria jemmas koko jutun sydämeensä ja kelas sitä.
    20. Ja sit ne skoobarit läks nosteleen takas. Ne kiitti ja kehu Herraa siitä, mitä ne oli hokannu. Koko juttu oli futannu just sillai ku niille oli bamlattu.

    Juhani "Jussi" Mäkelä on toimittaja, kirjailija, noin kuusikymppinen.
    "TV:stäkin tutun" kaikkien alojen asiantuntijan ja maailmanmatkaajan
    slangi on Etumetsän-Käpylän, "Käbiksen", slangia 40- ja 50-luvuilta.
    Evankeliumi on Stadin slangiosa kirjasesta "Evankeliumi murteilla, Ilosanoma,
    Älkää pelätkö," WSOY 1999. HKK lk 226, ISBN 951-0-23682-9.

     "Jussin" pakinakokoelmien ja uuden "Stadin snadin slangisanakirjan" tiedot.


    Hannu Oittinen:

    BOTSKI MENEE SKÖNEE

    Karl Ristikiven runon suomennos

    Botski menee skönee, niinkun joka biisi,
    on kaikki tasan samaa mitä ennen
    koko reissu, finito, ja tuurit, mokatkin,
    ja eikun Promen tyyliin vähän maksaa veistelet
    niin santsiskruudaa riittää fogelilla.
    Ja narikasta sikatapaan tosi niuhosti
    hovi sulle vanhan kotsan bongaa
    Palataan taas! Öitä! Jo punkka venttailee,
    sen puinen boksi sua muistuttaa:
    kerran joka jätkä täällä stondaa yksin,
    lautturi kun irtojengin kuskaa yli Styxin.

    * * *

    Virolaisen Karl Ristikiven runojen suomennoskilpailun tulokset julkistettiin lokakuussa (1997-98?)Tartossa. Tämä käännös ei sijoittunut kilpailuissa palkinnoille, mutta se herätti kokeellisuudellaan palkintojenjakotilaisuudessa sen verran paljon huomiota, että se tuodaan tässä kaiken kansan kummasteltavaksi.

    Karl Ristikivi: Hårsfjärden IX, slangintanut Hannu Oittinen.
    Julkaistaan kääntäjän luvalla.



    Tommi, Stadin skoude:

    KUN SNADINA KUNDINA KRUNIKASSA
    VENTATTIIN KESISTÄ

    Yks päivä ku mä skruudasin himassa strömareita ja tsiigasin ulos föneristä, mä hiffasin ku suulis skriinas kliffasti ja snadisti lämmitti pärstää. Ja mä aloin funtsaamaan, mitä kaikkee sitä duunattiin ja braijattiin ku snadina kundina budjattiin Krunikassa. Ihan meinas voda kletrata gamlan starbun öögaan ku mä näitä funtsailin. Heti ku suulis oli sulattanu snöget veks kartsalta, me luudattiin Tervasaaren rantsuun skulaamaan huggen skruippaa ja metskaamaan skitareita tai muuten vaan braijaamaan. Joskus me skabattiin siitä, kuka ekaks stikkas stebarilla sököks skönessä simmaavan tyhjän flinderin. Se oli stärä kundi se!

    Rantsussa oli vänkä tsiigata botskeja ja skiglareita ja rutsareita ja fiskareita. Snadimmat botskit oli siihen aikaan duunattu vedusta ja piti aina keväällä skrabata ja maalata tai tervata. Botskit piti muutenkin duunata kondikseen ennenku niillä pääs skönelle. Meistä oli kliffaa tsiigata tätä duunia. Joskus joku fogeli flygas botskin yli ja stikkas skeidat sen päälle just kun kundi oli maalannu botskin botnen ja sekus kundia otti kupooliin. Meitä tää aina skriinatti pirusti!

    Rantsussa oli myös spurguja. Spurgut ja dokut ei sillo ollu nuoria jätkiä, niinku nyt, vaan gamloja starbuja. Joku deekiksellä oleva gimatsu oli niillä myös joskus messissä. Bulit kundit bamlas, et nää gimmat dilkkas jätkille fyrkasta brenkkua ja revaa, mut ei me bonjattu, mitä kundit tällä meinas. Spurgut dokas rantsussa tenua ja kolinaa ja pulia ku niil ei ollu fyrkkaa kunnon brenkkuun. Ne oli kyl sen näkösiä, et ei ne olis handelista brenkkua tai ööliä saanukkaan, vaik niil olis ollu fyrkendaalia. Aina joskus ku spurgut oli stydissä darrassa, ne ruinas meitä slumppaamaan niille pilsua Liisanpuiston kiskalta, mut ei me slumpattu. Ei se kiskan friidu olis meille pilsua blisannukaan, se ku tsennas spurgujen juitsut.

    Kerran me hiffattiin, ku yks spurgu oli delannu rantsussa botskin alle. Skoudet skujas fiudella rantsuun tsirra päällä ja vei sen kropan veks. Me funtsattiin jälkeenpäin, et sil delanneella dokulla ei ollu vissisti ketään ku olis stikkaamassa sitä gravariin. Me tykättiin, et tää doku delas dorkasti. Oltiin koko jengi snadisti skageja ja snärkkiksiä tän jutun takia. Joskus ku sattu olemaan joku hugge slabaria fikassa ja oli suulista, mentiin divariin slumppaamaan filkkaa. Prennarilla, joka oli fikkarin glasari, eldattiin filkka. Sai siinä olla stäränä, ettei prennannu handuaan tai kledjujaan samalla. Kuten hiffaat, osas Krunikan snadit kundit ventata kesistä. Me tsiigattiin ku "suulis kletras opp på himmelen" ja lysnattiin ku "fogelit sjungas ja skutsi kungas", niinku Stadin Arska asian bamlas. Ku mä stikkaan öögat poseen, mä tsennaan vieläki klyyvarissa rantsun ja skönen döfiksen sillo ku Krunikan selältä blosas.

    Stadin keväässä oli, ja on vieläki, omaaa fiiliksensä. Tätä ei landet tunnu ikinä oikein bonjaavan. Ne vaan ryysii fiudeillaan landelle ja venttaa, koska pääsis stadista "himaan" kesikselle. Eikä ne hiffaa tsiigata, miten kliffaa on ku kesis tulee stadiin. Joku on joskus bamlannu, et tosi stadin kundin hittaa heinäkuussa sittaamassa Espan Kappelissa ööliglasari handussa tsiigaamassa, kun snyggin näköset gimmat dallaavat puistossa kesäkretongeissaan. Sillo nimittäin stadi on tyhjä landeista!

    Tommi onn eläkkeelle jäänyt stadilainen poliisi. "Poliisiveteraani" -lehti on julkaissut vuosina 1998-99 Tommin slangipakinoita.

    Julkaistaan tekijän luvalla.



    Anita:

    FLEDAT KONDIKSEEN BAILUJA VARTE

    Stadin kimman stoory

    Mä ja mun paras skolefrändi ja gimmafrändi päätettiin mennä lafgasta tsögaamaan uudet gledjut, ostettii dongarit. Sit me funtsattiin yhden lafkan dörtsin edes, et nää kimmat laittas fledat kondikseen bailuja varten. Me stigattiin fledoista fyrkat mun muden frändille.

    Sit tsiigattiin öökat suurina fledojen väriä: toisella oli vihree fleda ja toisella liila. Meinattiin, et ku mun mutsi ja faija ja broidi ku lähti landelle, pois Stadista, kun skolekin oli loppu, niin me saatiin idis lähtee sporalla Stadin keskustaan. Mut sielt oli jengit jo lähteneet lätkii kuka minnekin böndelle, dokaan tai bailaan.

    Me hypättiin dösaan Teissiltä ja stigattii fyrkat dösakuskille. Ilmeet dösassa oli katsomisen arvoiset. Siinä griinas mutsit ja faijat ja skidit öökat pyöreinä, et mistäs noi friidut on kotosi tai onks nää jotain greisei tyyppei. Me painuttiin Björkkiksen lavalle bailaan ja kuunteleen skittamusaa. Skruudattiin parit smörgarit ja pari flindaa cokista. Siinä se laafatessa kulu skattalla sekin ilta. Sit himaan ja dörtsit böseen ja unta bollaan.

    Stadin friidu vm/48
    Anita on asunut lähes 30 ensi vuottaan aivan keskustassa, mm. Lapinlahdenkadulla.
    Julkaistaan kirjoittajan luvalla.



    Väinö Lignell:

    SIT ME FLYTATTIIN TAAS

    Kertomus lapsuusvuosilta Stadista

    Nee ku osaa skrivaa kniigoi sanoo fiinisti et mä rääkäsin eka kerran lasaretis ku nimi oli Ensi sairaala. Se oli Merikadulla sen puistikan päässä kun on Eiranmäen vieressä. Me budjattiin silloin Ehrensvärdintie 14, mun mude, sen mutsi kun sanottiin Omama ja sit mä. En mä siit just mitään muista kun et meil kävi päivällä tätejä kun istu yhdes kammariss huisin bulin pöydän ympärillä. Mä ryömin usein sen pöydän alla ja ne tädit nosti mut fönarista snadille pitskulle kun oli skönelle päin. Ja sit mä muistan puuhevosen jolla mä skujasin ympäri.

    Mä olin viis ku me flytattiin Nikolainkatu 19. Siin taloss oli myöhemmin Laatu Haiti merkkinen kuppila. Taas oli monta kammarii ja tätejä kävi päivisin. Mä rupesin snaijaan juitsun ja mä klaaraan sen teille nyt. Omama oli pomsika meidän huushollis. Se oli tyköleikkaaja. Se oli duunis jossakin kun sanottiin "ateljee". Semmone kun nimi oli Konstindustri oli vokottanu sen Viipurista Stadiin syksyllä 1918. Mut sit sill oli omia kundeja (asiakkaita) joille se duunas klensaa ja sellaista himassa ja ne tädit oli sen ompelijattarii. Sen takia meill oli aina buli kämppä, viis kuus kammaria. Sillä bulilla pöydällä Omama shäras tyykistä paloja ett niist tuli oikein stailii klensaa. Ompelijat ensin harsi ne palat kasaan ja keitoksen jälkeen ompeli klensat koneilla ja käsin. - Ne oli fiinii daamii kun tuli koitokselle usein suharin kanssa omilla bilikoilla.

    Siellä Nikolainkadulla mä opin leesaan kun mä olin viis. Mude kerto et mä opin itsekseen Uuttarista kysymällä mitä tää ja tää on. Sit me flytattiin Fabianinkatu 28 kun on siinä mäen päällä kun laskee Kaisukseen. Sieltä mä rupesin käymään ruotsalaista leikkiskolee kun oli Unioninkadulla lähellä Tähtitornin mäkee. Fafa ja famu budjas samassa talossa. Fafa oli aikoinaan lähetetty Ruotsista pastoriksi tänne. Niin mä sain luvan oppii pamlaan sveesiäkin. - Syksyllä kun mä olin kuus mude föras mut Krunan Valmistavaan Kouluun. Mut ei ne ottanu mua kun mä olin liian nuori vaan vasta tammikuun alusta vaikk mä osasin lukee ja laskee. Sinä vuonna mä sit täytin seitsemän.

    Skoilas mun piti ekaks oppii tavaan ne kun vielä tavas sillo tammikuuss ja kyllä mä sen opin. Välitunneill kun oli Säätytalon takana puistikassa mä opin flaidaan. Luokall oli yks Veikko kun oli eri pollee. Mä sanoin että mennäns tonne suihkukaivon taakse. Parin kerran jälkeen se usko ja sluutas mun härnäämisen. Mut se järkkäs yhden Vuorisalon Saken Kaisuksen kansiksest antaa mulle hudaan. Se oli yks iltapäivä kun skoila oli ohi kun Sakke tuli ja Veikko usutti sen mun kimppuun Kirkkokadulla. Siit tuli pitkä matsi ja me oltiin kuitteja. Siin me hiffattiin et turhaan me Veikon puolesta flaidattiin. Ja niin me sluutattiin kamuina. Myöhemmin meillä Saken kanssa oli paljonkin yhteistä. Siit Veikost tuli filmimies, ohjaaja ja semmost. - Flaidaamisen takia mulla on meidän luokkafotossa silmä komeesti mustana.

    Sit luokalla oli yks Kajavan Heikki. Sen hima oli rikas kun sen faija oli lääketieteen proffa. Sil oli fyrkkaa ja se slumppas askin Ford röökiä. Me mentiin sitten Pohjoisrantaan halkolaiturin päähän blaadaan. Jonkun röökin päästä mul tuli dorka olo ja mä spuglasin laiturilta sköneen. Mut sitten siellä oli yks herra dallaamassa ja se sai tsebansa käyrän pään Heikin niskaan ja se jäi boseen. Mä shingrasin himaan ja olin vilt flesa. Kohta telefooni soi. Soli Heikin faija kun kerto mun mutsille. Ja niin mä sain vielä remelii. - Mä tein muuten elämäni ainoan lakon kun kesti 7 vuotta. - Heikki stankkas ja poistu mun elämästä.

    Sit mun luokal oli yks Airion Lasse kun budjas Konstantininkatu 3. Moltiin yks ilta talvella rantsussa siin miss Korkiksen lautta lähtee. Mä menin alas jäälle ja Lasse jäi ylös. Siin kohtaa skeidaviemäri laskee sköneen ja jää olikin niin heikko et mä plutasin. Mä aloin huutaa ja polskii. Lasse tsiikas litski aikaa ja häipy sitten. Noin myöhemmin funtsaten ihan Lassen vieressä oli tolppa, jossa oli keksi ja pelastusrengas ja enda. Mut ei Lasse sitä tajunnu. Mul oli päällä paksu pomppa joka kai piti mua pinnalla ja mä pääsin kryypaan jäälle ja rantsuun. Mä menin suoraan Lassen himaan ja ringasin niiden dörtsiklokuu. Kun niiden mude tuli öppnaa mä dallasin mitään sanomatta Lassen makuukamariin. Lasse oli petissä. Nä nostin sitä niskasta ja tokkasin muutaman kerran sitä daijuun et varmasti tuntu. Sit mä marssin ulos ja himaan, ripustin märät ja döfaavat kledjut sermin taakse ja kävin goisaan. Vähän päästä mude tuli mun alkooviin. Lassen faija oli ringannu sille ja pamlannu koko juitsun. Noli saanu Lassen tunnustamaan mitä oli tapahtunu ja antanu Lasselle remelii kun se oli jättäny mut sinne sköneen ilman jelppiä. Mude ei ollu yhtään snärä vaan toi mulle kuumaa mehua ja vei mun märät kledjut kylppäriin likoon.

    Sit me flytattiin taas nyt Konstantininkatu 6:en. Siel oli skoiji kylppäri. Se oli muutama askel muita kammareita ylempänä. Siel oli paitsi Junkers vodan lämmityksees myös kaasukamina, jolla sai ilman lämpimäksi. Siel mä sain ekat skimbat ja nurmarit. Pohjoissataman jäällä oli skrinnausrata. Thunberg oli skabojen kunkku siihen aikaan. Mude tsennaskii sen. Mude oli aluks mun messiss jelppaamassa ja mikä tosi dorkaa opettamassa mua joraan. Posteljoonien bändi skulas musaa ja mude föras mua. Ja tsalit griinas mulle suureen ääneen. Mä olin nolski silloin mutta ilo tuli myöhemmin kun mä osasin mut muut ei.

    Ja taas flytattiin ja nyt Mariankatu 19:en mis nykyisin on Savanna. Sielt mä rupesin käymään opparia ja biblussa. Kniigoja tulikin lontskattua vilt, melkein joka päivä kaks stykkee kun toisen piti olla "tietokirjallisuutta". Timmet skoilassa oli 8-11 ja 13-15. Välillä piti käydä himassa skruudaamassa. Mutta Fafa oli flytannu Isolle Roballe, minne sen jengi oli byggannu talon ja tsyrkan. Ja usein mä en viittiny mennä himaan saakka vaan Fafalle. Sillä oli urkuharmooni, jolla mä treenasin skulaa. Sit se korjas klokuja ja sitä oli jännä tsiikaa. Famu oli delannu ja Fafalla oli kotiapulainen. - Semost jygee mä tein, että mä välkkärillä himaan mennessä tiputin fiman lantin pohj. Espan ja Korkevuorenkadun kulmaan. Ne oli sellaisia bulii Nikolain lanttii. Mummut kun tuli torilta kassien kanssa hogas lantin ja koitti ottaa sen. Joskus sai griinaa makeesti kun murmul oli paljon kamaa ja se siirti kassit samaan käteen et se sai sen fiman poimittua. Ne oli usein aika plötsii kans.

    Kun kaks vuotta oli budjattu flytattiin takasin Eiran suuntaan Huvilakatu 4:än. Tokalle oli Viipurist tullu yks Paavo kun budjas ihan lähellä Kapteeninkadulla. Niin meist tuli kamuja. Kaivaris ja Merisatamas oli liffoja mestoja. Ursassa käytiin simmaamassa. Gimmojen ja jätkien välisessä lankkuaidassa oli vilt rakoja ja oksanholeja, mistä voi tsiikaa toiselle puolelle. Merikadun ja skönen välinen plaani oli täynnä halkopinoja, joiden väliin starbut ja girmat oli duunannu koitsui joissa ne budjas. Meno oli aika lailla erilaista kuin meidän himassa. Kaivarin kaltseis oli jännii rotkoi ja pusikoita, joissa kans voi hogaa kaikenlaista.

    Paavo ei skoilas juuri brassannu, mut sil oli idiksiä. Soli jostakin oppinu kemian kokeita ja niitä duunattiin. Kurkkusuolaa ja tulikukkaa pantiin paprutuuttiin ja tuutti kiinni bredabotskiin. Kun tuutin flekkas terävästä päästä se skujas aika satikkaa Kaivarin lätäköissä. Kerran me kuitenkin pantiin tuutti menee Huvilakadun ja Kapteeninkadun välisellä palokujalla. Sei flygannukaan suoraan vaan matalan aidan yli yhden Merikadun byggan pitskulle kun oli lakanoita kuivumassa. Me flydeen ja mummut ihmetteleen kun lakanaan tuli buli ruskee hole. Sit me väsättiin kans koiranpommii ja jodityppee. Jodityppi oli ekaks sakkaa kun smettas ittestään kun se kuivi. Sakasta ja paprusta me duunattiin nyyttei ja förattiin niitä Assan odotushallin eri puolille. Sit käytiin venttaan ja ne alko smettaa ja folkka ryysas sinne tänne. - No, Paavo hoitikin myöhemmin joitakin vuosia kemian professuuria Polusteekissa.

    Moltiin Paavon kanssa aina yhdessä vuoden, mutta sitten meidän luokka dilkattiin kahtia ja me jouduttiin eri luokille ja me tietysti taas flytattiin. Etu-Tölikkaan kun mä oon jo kertonukin. Omama ja mutsi lähti sieltä vast ku ne bytskas hiippakuntaa ja mä 23 vuoden päästä. Ja Paavon kanssa alko kymmenen vuoden päästä taas yhteisiä juitsuja.

    "Väiski" on tunnettu tilastotieteilijä ja hänen slanginsa on 20-30- lukujen Töölön slangia. Julkaistaan tekijän luvalla.
    (Otsikko Johanneksen)

    Rosa Liksom:

    TYHJÄN TIEN PARATIISIT



    Novelli ao kokoelmasta

    (Me mentiin naimisiin marraskuun neljästoista ja se kaikki oli ohi jo ennenkuin kuu vaihtui. Mulle se oli tasan kaksi viikkoa liian pitkä avioliitto.) Mä tapasin sen Pampamissa ku oltiin duunikavereiden kanss iltapäiväkaljoilla. Se tuli ovesta sisään ja mä hiffasin, että toi jätkä on mua varten. Loppuillasta mä menin sen pöytään ja sanoin, että haista jätkä paska. Me mentiin mun luo kämppään ja sen jälkeen mä en saanut sitä jätkää ulos. Se saatanan paskiainen tarras sen yhden yön perusteella muhun. Se liimas itsensä mun sänkyyn. Se jäi koisaan kun mä lähdin duuniin ja vittu ku mä tulin duunista se koisas perse pystyssä. Se ei käyny duunissa, ei kaupassa, se ei saatana vieny edes roskapusseja ulos. Mä nielin sen kaiken, koska mä jotenkin pidin siitä, ainakin sängyssä, silloin ku se ei nukkunut. Se kosi mua viikko meidän ensitapaamisen jälkeen ja mä suostuin koska oli vittumainen marraskuu ja kaikki rintamat jäässä, Pampam ja kaikki. Mä kelasin ett saadaan duunikavereiden kanssa syytä juhlia, sama se mikä äijä, mä meen naimisiin ja okei. Häät pidettiin Savoyssa, mulla oli valkee hääpuku, me saatiin pari lahjaa, me juotiin perseet olalle ja kaikilla oli vitun hauskaa.

    Sitte tuli arki ja sama paska, jätkä täytteli ristisanoja ja haisi. Mä nielin vielä sen, mutta ku me oltiin oltu viikko naimisissa se rupes jumalauta ruikuttaan että sillä on ollut ankee lapsuus ja vittumainen nuoruus ja että kukaan ei välitä siitä ja sillä ei oo mitään syytä elää. Mä jumalauta kuuntelin sitä sen viikon, joka saatanan ilta, samaa ruikutusta, ja mä ku olin luullut iskeväni itselleni tosi miehen. Okei, mä olin ekan avioliittoviikon jälkeen hermoraunio ja kelasin, että mitä mä teen tollasella jätkällä joka valuu ku räkä. Tokan avioliittoviikon aikana se muuttu vain pahemmaksi ja se rupes itkeen jotakin mummonkuolemaa, joka oli tapahtunut parikytvuotta sitten. Mä sanoin sille, ett nyt jätkä vittuun. Se näytti sormusta. Mä heitin omani ikkunasta ulos, mut se ei lähtenyt mihkään. Mä yritin raahata sen rappukäytävään, mut se oli niin saatanan klesa ett en mä saanut sitä mihkään. Mä soitin kytät ja sanoin, ett viekää toi vittuun. Kytät katto mua, sit ne katto sitä jätkää ja käveli pois ja mä otin vittu fileerausveitsen ja pistin pari kertaa. Vittu se jätkä pannu edes vastaan vaan delas mun ainoaan sänkyyn.

    Mä soitin Hesperiaan ja sanoin, ett mun mies on tehnyt itsemurhan puukottamalla itseään sydämen tuntumaan, ja menin duunikaverin luo. Se rauhoitteli mua, ett sattuuhan tollasia aina joskus. Me juotiin kahvit ja mentiin aamulla duuniin. Seuraavana päivänä mulle soitettiin poliisiasemalta ja kyseltiin yksityiskohtia. Mä kerroin kaiken ja sanoin, ett mä menin vessaan lukeen lehteä ja sillä aikaa se jätkä tappo itsensä. Ne usko kaiken ja kimmat oli duunissa sitä mieltä, ett mä tein ihan jees, jätkän oma vika ku jää pykiin tollai ja jumalauta ruikuttaa kaikkee paskaa. Vittu mä tarvin kunnon miehen, joka hoitaa hommat, tuo fyrkkaa asuntovelkaan ja ostaa ruokaa jääkaappiin. Kai miehelläkin jumalauta jotakin velvollisuuksia on jos kimpassa asutaan.

    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Rosa Liksom on pohjoissuomalainen kirjalija ja kuvataiteilija.
    Hänen teoksissaan vuorottelevat Tornionjokilaakson murre ja 80-luvun Stadin slangi.
    Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit, WSOY 1989


    Ossi Jussila:

    SEURIKSEEN




    Seuriksen rantsuun me duunattiin redut,
    botskissa fillari, simmarit, shafkat ja vedut.
    Fogelit liffasti skutsissa sjungas,
    fooguilla botskit ne lungisti gungas.

    Metski bongas fillarin stongas,
    bärtsillä mun snadibroidi hengas.
    Skönesta lyysas suuliksen stroolis,
    fikkassa fyrkkaa snadisti hoolis.

    Rantsussa mutsi duunas ja tvettas,
    nurtsilla fatsi bunkkas ja svettas.

    Metski böijas ja fillari prakas,
    abborrat schingras ja faijakin skagas.
    Abborran braasuun fatsi stikkas,
    stidillä grevaten mutsi sen hittas.
    Jungella dilkkas mutsi skyfan fisun,
    ja fatsi korkkas heti borkkaflisun.

    Sit botskiin kaikki ne krääsät mutsi draijas,
    fatsi rutsas ja pian oltii taas Meikun kaijas.

    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Ossi Jussila on seitsenkymppinen Tölikan kundi ja
    Stadin slangi ry:n varapuheenjohtaja.



    Arno Soisalo:

    ALPPILAVA




    Meikäläinen budjas, heti talvikrigun jälkeen Krunigasta flytattuaan, osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Alppilassa Viipiksen ja Kotkiksen kantissa olevassa bulissa nelikerroksisessa stenubyggassa. Se oli melkein kuin olis budjannut landella, koska buli Alppilan puisto alko gartsan toiselta puolelta sillosen flatskubasun jälkeen. Vietimme snadina siellä kaiken vapaa-aikamme braijaamalla inkkaria ja skooparia, fastaakaria ja röövaria, natskua, urheilemalla, byggaamalla koijia, flengaamalla, flöidaamalla kaarnabotskeja jne.

    Kesällä 1945 aloimme tsalien kanssa funtsata, miks meidän yhdelle brassausmestalle Alppilan bärtseille lähelle rafla Alppilaa (Alphyddan) raivattiin pöheikköjä ja tsörattiin fiudukamaa. Jonkin ajan kuluttua alko ilmestyä staroja duunikledjuissa sinne. Kundien kanssa frookattiin duunijengiltä, mitä tänne oikein bygataan. Saimme höörata, että sinne bygataan Pohjoismaiden bulein bailausmesta. Sen koko oli alkuvaiheessa varmaankin 600 - 700 m². Sitä suurennettiin parin vuoden kuluttua, olisko ollu silloin 800 - 900 m² buli. Lava ei meitä kummemmin sävähdyttänyt, koska joraaminen ei vielä sillon ollu elämän ensteks tärkeimpiä asioita. Mekin hääräsimme siellä jonkinlaisina hanslankareina, ehkä enemmän tiellä. Lava bygattiin talkoilla niin kuin siihen aikaan usein vasemmistopuolueiden hankkeet toteutettiin.
    Lava valmistu sitte loppukeväästä 1946 ja yleisömenestys oli alusta alkaen taattu. Ekat bailut oli torstaina 23.5.1946. Jorsut pidettiin keskiviikko-, torstai-, lauantai- ja sunnuntai-iltaisin Vapusta syyskuun puoleen väliin. Dallape skulas ainakin alkuvuosina Helge Pahlmanin johdolla. Solisteina oli usein sen ajan tähtiä. Maanantai-iltaisin oli yhteissjungausta ja sitä oli välillä faardittamassa Kullervo-kuoro.

    Lava sijaitsi kahden bärtsin välissä, nykyisellä Lintsin parkkimestalla, Tivolitien korkeimmalla kohdalla. Läntisen bärtsin päällä oli aikoinaan Alppilan fettamäen faarditeline. Siitä ei ollu enää jäljellä kuin betonisten stenuklappien jäänteitä. Bärtsin toisella puolella oli kuuluisa ja idyllinen rafla Alppila. Se olikin niitä harvoja mestoja duunarikaupunginosassa, johon Stadin herrasväki stokeradan länsipuolelta ja Longiksen eteläpuolelta uskaltautu. Rafla eldas kuitenkin lokakuussa 1951, eikä sitä bygattu uudelleen. Lavan itäpuolella olevaa matalaa bärtsiä vasten oli bygattu laudoista rivi buiduja. Buidujen tai oikeammin kiskojen tiskeille päästäkseen oli noustava pari porrasaskelmaa. Kiskoissa ei ollu alkuvuosina paljon muuta blisattavaa kuin ”ei oota”. Valikoimat parani vuosien myötä. Buidujen pohjoispäädyssä oli vaksien duunikämppä, johon vähän ajan kuluttua flyttas eräs skoude perheineen budjaamaan. Tämän tarkoituksena oli estää jäynän ja ilkivallan teko yöaikaan; olihan silloin myös huutava asuntopula.
    Lavalle ja sen ympäristöön oli vapaa pääsy. Joraaminen bungas ja sitä varten oli pystytetty lavan ympärille useita kiskoja blisaamaan slabareita. En muista enää mitä slabarit bungasivat. Niitä blisattiin kuitenkin yhdestä (kahden joron) kerrasta useampaan kertaan. Muistaakseni friiduparit saivat jorata ilmaseks. Siihen maailman aikaan böönien keskenään joraamista ei pidetty mitenkään perverssinä ja outona. Joraamaan mentiin ainakin neljästä portista, jotka sijaitsi eri puolilla lavaa.

    Alkuvuosien jälkeen skulauslavan seinään tuli - muistini mukaan - viisi valotaulua, joissa bluggas joromusan nimi, kuten: Valssi, Tango, Foxtrot, Jenkka ja Polkka. Valo syttyi siihen tauluun, mitä musaa orkka skulas seuraavaks. Tämä oli hyvä systeemi, koska monen kundin jorotaito rajoittui pariin kolmeen tyyliin. Ei tullu lähdettyä mokaamaan itseään.
    Lavan alueelle kundien oli helppo tuoda brenkkua messissään ja käydä välillä snubbilla skutsissa. Huhu kertoi, että siellä vaksien kämpässä pamputettiin flänäsiä, jotka eivät poistuneet hyvällä lavan alueelta. Vakseja parveili joro-iltoina useita kymmeniä lava-alueella. Vaget oli yleensä entisiä ”kukkakaalikorvasia” brotaajia tai muita voimailijoita.
    Siellä oli myös erilaisia skulausmestoja, kuten tikan stikkausta, bosaflaidista, metskaamista, luftarilla skotaamista, Bingo jne. Näihin osallistuminen vaati handun skuttaamista fikkaan, ei kuitenkaan kovin syvälle. Finnatessa sai jotain snadia krääsää ja fribareita joroihin.

    Nykyisen Bingon ”esi-isä” oli sellainen, että oli bygattu kahdeksan kulmaiseen ympyrään n. metrin korkuinen aita. Ympyrän halkaisija oli ehkä 7-8 metriä. Ympyrän keskellä oli metrin korkuinen neliön muotoinen suppilo, joka yläreunastaan oli neliömetrin suuruinen. Suppilon botnella oli numeroituja lokeroita, joihin mahtui pesisboltsi. Peliä skulattiin niin, että skulaajalla oli Bingolappu numeroineen, sitten vaksi rundasi rinkiä pahvilodjun kanssa, jossa oli boluja. Jokainen skulaaja slingasi hugillaan boltsin suppiloon. Toinen vage huusi numeron, johon bolu oli flygannu. Peliä skulattiin niin kauan, kunnes joku hihkaisi ”PINKO”. Bingo ei kuitenkaan ollu heti ekan kesän huvituksia.

    Meille kulman tsaleille Alppilava oli aluksi ihmemesta, jossa käytiin iltasin tsiikaamassa joraajia ja erilaisia skaboja. Torstai-, perjantai-, sunnuntai- ja maanantaiaamuisin mentiin jo kukonlaulun aikaan rundaamaan lavaa ja sen ympäristöä, jos hittais jotain kliffaa kamaa ja fyrkkaa. Jorojen jälkeen yöllä kiersivät vaket mestat mutta eivät he hämärässä kaikkea hitanneet. Varsinkin buidujen ja kiskojen edessä olevien rallien alta hittasi aina kolikoita. Näiden kolikoiden poimimista varten kehitimme ”työkalunkin”. Katkaistiin pajupensaasta tai pihlajasta ohut oksa, jonka knubu siveltiin gartsalta otetulla asfalttitervalla. Tähän knubuun tarttuivat kolikot helposti mutta niiden taiteilu rallien raosta ylös vaati kovasti kärsivällisyyttä, koska kolikot oli useimmin leveämpiä kuin raot. Koskaan jorojen jälkeisten aamujen jälkeen ei tarvinnut lähteä tyhjäfikkana veks. Fyrkallehan ei silloin meikäläisillä ollut pahemmin käyttöä, koska ei saanut karraa ei karkkaria eikä muutakaan gudaa, levariin sitä tietysti käytettiin. Joskus sieltä hittas jotain arvokkaampaakin mutta yleensä ne jäivät vaksien kahveliin. Tyhjät brenkkuflindat draijasimme Viipiksellä olevaan divariin, joka bungas niistä snadisti vähemmän kuin Handeli mutta oli vilt lähempänä kuin Kustaangartsan Handeli.
    Siellä bulit kundit anto ensiopetuksen meille tsaleille gimmojen alapään anatomiasta. Soittolavan takana jyrkässä rinteessä oli gibojen ja gimmojen skitut. Buleilla kundeilla oli fikkarit, joiden linssin ympäri oli kierretty erkkaria niin, että siitä tuli hyvin kapea valonsäde, melkein kuin ”laser-säde” nykyään. Näiden varustusten kanssa smyygattiin klosujen alapuolelle, kundit raottivat tyhjennysluukkuja varovaisesti ja blyysasivat fikkareilla valoa strittaamassa olevien friidujen peffaan. Friidut eivät hiffanneet mitään mutta me tsalit sitäkin enemmän. Ei mekään kaikkia joro-iltoja siellä skitujen alla luuhattu, vaan iän karttuessa lava alko vetää yhä enemmän puoleensa.

    Alppila ja Alppilavan ympäristöhän oli silloin täysin hoitamatonta skutsia sekä valaisematon. Tottakai me kävimme smyygaamassa puskia ja bärtsien koloja toivorikkaina, jos jotain kliffaa hiffaisi. Joskus vaivan palkaksi näki snadisti bylsimistä.
    Käytyäni Åke Blomqvistin jortsuskoilan viiskytluvun alkupuolella, niin uskaltauduin itsekin lavalle. Menestys ei ollu kovin hääppönen. Minulla ei ollu prätkää ja friidut päästivät saatolle helpommin kundin, joka vei prätkällä himaan eikä dallauttanut tai jättänyt lähimmälle sporastatsille. Saattamaan päästessä yritettiin aina koukata ”oikotietä” Ankkalammikoiden kautta Viipikselle. Toinen ”oikotie”, ennen Lintsin tuloa, meni vesisäilöiden kautta Hesarille ja Sturarille. Friidut kyllä tsennasivat meidän kundien oikotiet, eivätkä menneet yleensä halpaan. Lavan yläpuolelle Tivolitielle prätkäkundit parkkeerasivat Jawansa, CZ:nsa tai mikä motskari kullakin oli. Fiude oli tosi harvinainen silloin, eikä Alppilavalla käyvällä jengillä niitä ollut ollenkaan. Tsaleina brätkien tsiikaaminen, omistajien jututtaminen ja haaveilu omasta brätkästä oli illan kohokohtia.

    Ruodiksessa olo, syksystä 1955 syksyyn 1956, katkaisi minun lavalla käynnin. Flytattuamme vielä samana syksynä Pohjois-Haagaan omaan kämppään, niin matkan pituus sekä tsanksailu harvensivat siellä käyntejä. Kokonaan en Alppilavaa kuitenkaan hylännyt.
    Alppilavalla oli jostain syystä vähän huono maine ns. herraskaisissa piireissä. Näiden familien mutsit ja faijat kielsivät jälkikasvuaan käymässä lavalla. Siellä käy kuulema huonomaineista porukkaa ja niiltä voi saada vaikka mitä tauteja. Kielloista huolimatta näki siellä tätäkin jengiä. Mm. Diakonissalaitos vaati ennen Lintsin tuloa jorojen sluutaamista sen aiheuttaman ”mekkalan” vuoksi.
    Lavalla oli sekin hyvä puoli; syksyllä ennen snögen ja pakkasten tuloa treenasimme jääboltsia snadeilla porukoilla tavalliset aporkat tai kummarit klabbeissa. Keväällä taas aurattiin snögeä vege lappareilla ja futattiin vastaavasti. Tällä tavalla saimme tuntuman ennen varsinaisen kauden alkua futikseen ja jääboltsiin. Kotkis 1:ssä, ns. Neumiksen byggassa *), budjas legendaarinen Erkkuli (Ernst) Grönlund, jolla oli futiksessa 37 ja jääboltsissa 7 landslaagia. Hän oli usein messissä futaamassa, vaikka olikin jo gamla stara. Erkkuli jallitti meitä nuorempia kuin tyhjää vaan. Muistini mukaan H:gin Jyryn edustusjoukkueet treenasivat myös siellä ennen varsinaista kautta.

    Lavalla järjestettiin myös kesäisin bokrausskaboja. Siellä knekkasivat sen ajan kuuluisuudet, kuten Piispan Eki, ennen muuttumistaan Erich Petersiksi, Lekkeri (Leo) Lundberg ym. ”Negru” ei tainnut knekata kertaakaan. Lavalla voitiin harrastaa melkein mitä urheilulajeja vaan.
    Neljäkymmentäluvulla ja vielä viisikymmentäluvun alussa näytti Suomi-Neuvostoliitto-Seura pari kertaa kesässä neuvostoliittolaisia leffoja lavalla. Niihin oli vapaa pääsy ja ne olivat yleensä ”suuresta isänmaallisesta sodasta”. Mekin kävimme kundien kanssa tsiikaamassa niitä, vaikka ne oli aika paatoksellisia. Alkuvuosina juhannusjoroissakin brennattiin juhannusbraasua. Ne taidettiin sluutata rafla Alppilan eldiksen jälkeen.

    Laitavasemmisto piti siellä myös omia juhliaan. Maksullisiin tilaisuuksiin vedettiin snarat lava-alueen ympäri pommilla tulijoiden estämiseksi. Vakseja staijasi snaran vieressä viiden - kymmenen metrin välein.
    Kerran meidät meinasi ottaa ohrabreku, kun snutasimme lavan alta SKDL:n vaalimainoksia ja draijasimme ne Eltsun skoleen paprunkeräykseen. Ne vaalimainokset olivat kiinni paksussa kartongissa, eikä niitä paljon tarvinnut, kun oli jo leffafyrkat kasassa. Koska lava ei pitänyt regnausta, osa kartongeista oli märkiä. Märimmät kartongit duunasimme pinojen väliin, ettei vastaanottaja hiffaisi niitä. Snadisti ne funtsivat näitä mainoksia mutta väitimme hitanneemme ne roskalodjusta. Seuraavien vaalien alla nousi aikamoinen ”haloo” kadonneista kartongeista, taisivat uhkailla jopa skoudeilla, jos kartongit eivät löydy. Asia unohtui pikku hiljaa vaalikiireiden vuoksi. Me skagasimme snadisti pahimman kohun aikaan, mutta pokka piti.
    Lavalla oli tunnelmaa lämpiminä, kuutamoisina elokuun iltoina, kun orkka veti jotain suosittua tangoa kuten: la Cumparsitaa, Mustasukkaisuutta, Tulisuudelmaa, Täysikuuta jne.

    Alppilavan sista toimintakesä oli 1960. Sistat jorot pidettiin söndagina 25.9.1960 ja sillon skulas Helge Pahlmanin kvintetti solistinaan Kalevi Mattila. Se oli yllättävän suosittu jortsumesta, vaikka sillon oli vilt muitakin ulkoilmalavoja Stadissa. Sijainti keskellä Stadia ja helpot yhteydet varmaan vaikuttivat asiaan.

    *) Asuin- ja tehdaskiinteistö Kotkankadun ja Vesisäiliönkadun kulmassa, jossa toimi J. Neumannin makkaratehdas ja Helsingin Virvokkeen kivennäisvesitehdas.

    Julkaistaan tekijän luvalla.

    Arno Soisalo, paljasjalkainen stadilainen, on asunut Kruununhaassa, Alppilassa, Pohjois-Haagassa, Maunulassa, Punavuoressa ja nyt Ullanlinnassa. Työuransa hän on tehnyt tietotekniikan parissa, oli mm Suomen ensimmäisen tietokoneen operatööri 1958 alkaen. Arno on osallistunut Slangijengin toimintaan lähes alusta lähtien ja on nykyään Stadin Slangi ry:n hallituksessa.


    Pike:

    TÖLIKA: ENNE SMOBIKAA

    Vekkari oli jo ringannu, mut mä goisasin vaa. Ku kloku tuli kaheksan, mutsi herätti mut. Faija tšittas borgal tšöges ja stoppas bulkkii tšyfee, mul taas oli tassil varii mölöö ja siin käntynsiivu ja sokruu. Sit faija läks femman skurul duunii Skatalle. Ku mä olin viruttanu pläsii ja mutsi fleetannu ja jeesannu klaiduis, mä kletrasin vooninkii ylemmäs Ellen-tädin vahdittavaks. Soli jo veedrannu matrassit ja polsterit balkongil, damsyygannu ja steedannu. Me šingrattii tšöbaan safkaa lapväsky messis ja dallattii Tölikan tordsille slumppaan janareilt podlareit ja fiblui ja Fjellan hallist egui. Ne förattii enste himaan. Sit otettiin fiinimpi verkkokassi ja mentii Kniffelle tšöbaan knakei, Varupatist tšajuu ja kaffee ja lopuks Eltsust breguu, smöree ja greddaa. Joskus käytii Syngel tšiigaamas fisui hämäräs lafkas, mis fisut simmas semuvannas. Soli must äklää. Mut se döfis unohtu, ku me dallattii kemmabudjun ohi: siel oli söde puudeli Tsasse (Jasmine), mil oli punaseks lakatut kynnet. Mut meil oli jo broska laagaan šaggaa, ku Ellen-tädin hyyry tulis skruudikselle.

    Mä sain sanoo sitä Mimmi-sedäks, ja soli stärä fabu. Soli syntyny josku seiskytluvul ja budjannu Bullal, singrannu sit Sveitsii pluggaan inssiks ja soli reissannu ties mis ja tullu Tokalle. Ku ruvettii flygaan, se läks dansmannien oppii ja palas Karhumäen broidien hommiin. Starana se krapinan jälkee oli ruvennu slöidaan vedust handui ja klabbei ja föras niit himaanki voimapabrupakuis. Se montteeras kaikkee ja tšennas koko Tölikan ja tšittas gosarin kans trabal praataamas gamloist ajoist. Soli byggan disba ja soli hommannu kortteerin mutsille ja fatsille. Tos byggas budjas vaa gammeleit, ku oli flytannu sinne kakskytluvul. Soli metkaa jengii: ku mä menin pitskulle boltsi medes, Niemiskä vippas vodaa kuupal mun niskaan, ku sei kestäny skulaamist. Soli finski iha överist ja sano olevans sukuu Vihtori Kosolalle. Sit oli Aaltosen Väiskin Aino, ku opetti šungaust fönari leväl. Viidennes vooningis budjas Uliini, ku oli nii snooli sähköst, ettei se perääns pistäny hissin dörtsii bosee ja skruuvas joka toisen klitsun ja vinnin lampun irti. (Sil kävi sittemmi metka tuuri: se vinnas tuplast lotos, ja ku silt froogattii, mihi se meinas pistää slabat, se sano vuoskaudet snikraamaans kniigaskobeen tšöbaavans klasit.)

    Mut viel musterist. Sen mutsi oli skyfänä tullu Pohjanmaalt ja sit reissannu kuukkerskan Hesan, Viipurin ja Pietarin välii, ja tantin faija oli ollu Tokas ja noli budjannu Rööperis. Ku Tölikaa byggattii, musteri oli flytannu Ilmanrinkadulle, mis mun mutsiki budjas, ja sit Mussalle apoteekin taloon. Ku soli jääny leskeks, soli ottanu Mimmi-sedän ja mut päiväks. Ku soli lesannu iltapäiväl Hysan, se tšiigas, et mä piipahdin klosetis ja et mun kledjut oli snygit, ja pisti skrällan päähäns, ja me lähdettii gravarille föraan Korralle (Konrad) blumstereit. Tai sit me mentii parkkii, mis se tšittas praataamas, ketä oli klesana, saanu šlaagin tai kolannu ja tommosii. Tos parkis sai kletraa flydelle kaldsille, santalodjus visiteeras illal katit ja siit oli pysyttävä vegs, bärtsille ei saanu stiigaa, mutku ööga vältti, skidit tšuppas jätskikiskalle mankuun kortsui (noli sönrei tötterönskaalei) puluille, vaik me skruudattii ne ite. Faijal ei ollu duunii lauantaisi ja se draisas mut museoihi tai Atskii tai sit me käytii levaris (Kinopalatsis, Kitkatis) tšiigaamas nonarii samal, ku dallattii mutsii treffaan Espalle. Me bruukattii slumppaa Stellast baislarit. Sunnuntaiaamusi talvel fatsi föras mut iha snadina Hespikseen tšedil, sit se hommas sparkkarin ja skuffas Eltsuunki asti. Ku jylariks tuli skimbat, me skimbattii Laakson kendsulle drikkaan varii saftii. Silvälin mutsi laagas safkaa. Skruutauksen jälkee bytsgattii klaidut ja lähdettii promenaadille tšiigaan Stokkan ja Foorumin fönstereit, ja Laternan fönaris oli eka näkötoosa. Josku faija kävi Lallukas spilkkaamas orkas figelii.

    Kesikset moltii Neesus (Kivinokas). Mua ei ois hotsittanu olla siel, ku siel oli nii kauheest itikoit, bromssei, stegui ja kuusenjuurii. Siel mä kävin simmaskoilan ja nettosin ekan spettarin, et molin simmannu 10 metrii. Me rutsattii Blobbaan ja Höggaan. Faijan duunikaveri Guni padlas Lamiksest helssaan meit. Sil oli ain omat šaggat messis: flesuu, gryynareit ja hampparii. Se lontsgas spiisii ja paisto kaik yhdes ja pyhki sit pannun setsuuril. Sit se duunas sumpin kans bregust smirgareit, breedas smöree stygist ja sokruu päälle, muust lentsast sei piitannu. Mun anra lande oli grändin mesta. Se budjas Tukholmankadul. Rundskilt mä ookasin trollil päättärille. Siel byggat oli keskel skutsii ja siel oli mäntyiki muttei oikeet pitskuu eikä porttikongii. Grändi oli haka dallaan, ja me tultii Topsuu pitki ja se sleppas mut parkkii sparkkaushärveliin, mut samal tšengoi piti spaaraa spärrates, muute sotti graivelist ja kneppas knubbiin tosi klesast ja sai mut skagaan, et tšinnarit tuli ja förais mut Tattarinsuolle.

    Kansikses

    Frissal klipattii fleetat poikki, faija slumppas punasen skoleväskyn ja mutsi föras mut Dagun kaut parkin kaldsille, mis oli plutikoit ja Kirppis. Soli Tölikan vanhin skole. Böckerman oli grundannu sen vuonn 1855 Tallgrenin villojen skideille. Se tsennattii folkskolana, Heleniuksen villana, Kirppulinnana ja Kirppiksenä. Tos äsken mä tsekkasin bökkereist, et soli Tunturikoulu. Smobigas oli vaa kaks klasee, kakluunit ja hyyskät. Ny siel on Arbis, mut sillo oli kaldsien peffikset ja kaks parkkii: ekas molin ollu jo snabän, mut anra oli nyya mesta panssareinee, buklsareinee ja gunginee. Ny mäen enää ollu pitskui, vaa gartsal skulaamas boltsii ja hyppäämäs snaraa ja barbii Varupatin ja Laternan mellas heti, ku snöge suli. Laternan fönaris oli eka telkku, ja illat poppoo tsiigas sitä stundetolkul. Koobran (Nepola > Nepsku > Nebi > Kobi > Koobra) kans mä bytsgasin kitikoit ja suulasin Muskan parkis. Esan kans mä kävin Temel brennaamas filkkaa ja eldaamas notskei tai Hakiksen rantsus plutaamas jorpakkoon, mist himas mutsi sai flaidiksen ja faija anto reimelii. Me hiffatttii iha oma jemma Petrin pitskult, mis me kletrattii tammeen ja tsitattii muuril pluggaamas indareist: bulina mul ois musta karssu ja mä ridaisin biisonil pitki preeriaa, siks mun nimiki oli Korppi. Esan kans moltii ekas jälkkäriski, ku mei oltu dallattu skolest suoraa himaan, vaa jääty slidaa peffist skoilen kaldsil. Mehä oltii nykkeliskidei - kuka meit ois hinias ventannu?

    Friiduporukal käytii rinkittamäs Siiran ovikelloo:"Pääseeks Kami (spanjeli) ja Sigge (dalmatialainen)ulos?" Sit me draisattii niit gartsoil, eikä kundit sillo voogannu lyftaa helmoi. Mut Nertsun parkkiin ei snadil kirpparipoppool ollu menemist: siel bulit kundit fiudas rattitsedil jääbaggee ja hillu stagan kans. Ne anto könii ja tvettas snögel tai ainaski snögarit ja spytti lens, ja ne snutas tsubut. Ne kuulu Fredan jengiin ja kävi Nerkkist tai Lapparii. Sinne mäen joutunu, ku Taivallahteen byggattii nyya skoila. Sit meidän mestoiks tuli Hespari ja Vänskä, ja talvet me skrinnattii Rundskii, Hakikses ja Väiskil. Noihi aikoihi mä opettelin skujaan fillaril. Faijal oli felo, ja pitskul mä treenasin putken mellast. Jengi ei kuiteskaa rudaillu, vaa kävi Kristikal partsas ja kertseis ja Manskul Tölikan biblus (ny platsil on Hesperia-hotla), mis oli flatareit, eikä mutsi antanu föraa bökkereit himaan. Skoles oli kliffa ope, ku piti illat Hesan gimmajumppareiden kertsii. Mul oli sinine voikkariposa ja siit kaverit luki Perunaiita. Mä fundsasin et bulina must tulis voikkamaikka. Sit ope rupes skoilan jälkee treenaan oppikseen pyrkivii. Vissiin se kisas jonku toisen maikan kans. Mut pantii yrittään Tyttönorssiin, mut pinnoi piisas vaa Hesan tyttökouluun Portsuu vastapäät. Toi ruljanssi hajotti meidän jengin, ku lössi flyttas eri skoileihi.

    Tölikan kaldsit

    Nykysel Arbiksen tontil oli Kirppiksen tsenattu smobiga, ja molin vikoi, ku börjas siel skolen. Bygga oli kaidsil ja sielt sliduttii peffist vähä joka suuntaan. Bärstsil oli bulei plottei, mis välkkäril hopattii stegult stegulle, talvisi melkee koko pitsku sparkattii baanoiks. Tää oli kirppareiden reviiri, SYKin opparilaiset tsiigas vissiin svarttoin aidan takaa, niil ku oli vaa tasane asfalttipitsku. Mut skoilan jälkeen oli dallattava suoraan himaan tai joutu jälkkärii. Meil oliki muit mestoi niinku Hesperian parkki ja Teme, mis ainaska maen joutunu tvetatuks. Temel on oikeen longa hissa. Hackzellin Kaijan kniigas Viertotietä itään ja länteen on stoorii, kuin bulis Pohjan krigus kendsu Kaarle Kustaa Armfelt skotas sielt kanuunoil ryssien botsgei ja sinne oli byggattu santavallit, mut stadilaiset joutu singraan Sveesiin. Sitku folkkaa taas rupes piisaan Tölön kylään, pyykkerskat kekkas et blosikses saa hurstit ja tyynyvaarut sassiin torkattuu. Sunnuntaisin bärtsille familit teki redui. Siel oli litsgi skutsii ja plottei ja tietty ne skönemaisemat.

    Ku itä-länsimatsi oli tiedos, skotattii eka jysy kaidsil marraskuus 1939, ja kolme päivää myöhemmin börjas krigu ja IT rupes vahtaan Temelt lentsigoit ja sen uumenii duunattii Oksasenkadun pommari. Mottitalkoiden vedut oli lageris kaidsil. Sillonku mä braijasin indarii ja skoobarii, Tuntsigan laelt pääs kletraamal pitsgujen läpi (gosareihi ja jeeveleihin tanttoihi kandsi hollaa kuollut vinkkelii) Temppelikadulle. Yhel Murmelil ja mul oli oma knutte kaakkoisjyrkäntees ja mestaan pysty hivuttautuun just ja just "solaa" pitki, ja ku kaidsii oli kolmel hollil nalleist läks tosi räiske, ja salonkidogit singras alt aikayksikön. Temelt hiffas jännää krääsää: hylsyi, färillisii lasinsirui, paukkulankaa, notsginemmeit, filkkaa... Siel oliki brennarille ja linkkarille hommii, ja skjördes hengas fikkari (vaikkei me nii myöhää saatu olla ulkon). Vallinjämil ja ploteis tsengat tuli siihe kondiksee, et se ties himas ainaski tukkapöllyy. Nykysi kaldsis on Malli Albaania eli pommaritsyrkka, ja muugikset killaa sitä monttu leväl. Stadilaiset muistaa byggaamisen Biafra-moklaukist tos kuuskytluvun lopus. Mamikset treffas Taivallahden kansiksest etelään oleval flydel kaldsii. Ku skolepäivä oli förbii, jotku hikipingot gimulit följas open himaan Väiskin kendsuu vastapäät (jos vaik ois netonnu ekstrapointsei opparii varte) ja painu sit kaldelle bytsgaan kitikoit ja duunaan apiloist seppeleit. Yks kävi tsögaamas snadin kilpparin, ja rusukertsi pisti sen skruutaan voikukanlehtii ja puleeras kilpee brylkreemil. Tosi jänskää.

    Sit on viel se gudju, mis meidän Esan kans ei tarttenu kuunnella lällätyksii pussauskopist sun muust. Kukaan muu ei hiffannu (Olaus Petrin tsyrkan riikinhurrien gammelin muurin ja jarkkuaidan takan olevaa pitsguu, vaik bärtsil oli skolee jos jonkinlaista. Siel oli snadi suihkukaivo, mis simmas ties mitä rehui, ja pari litteist stebareist duunattuu polkuu longas nurtsis ja tammi, mis pysty kletraan ja flengaan. Mei koskaa nähty latarii eika hyypän hyyppää, mahtokoha gammelit tsiigaa gardiinien takaa? - Tost Eedenist mullon jääny jokasyksyne hupi kahlaa lehdis ja plokkaa fikkaan parit tammenterhot. Tänä vuon ku mä dallasin Kaisiksen skurupyskälle, siin Skutsintutkimusinstanssin kohal mun knuburaan tippu jotaki, ja mä tietty snästyykil jynssään kalakaijan visiittikorttii, mut frisyyri oli iha kondikses. Vast himas mä hittasin hupust terhon: kolme treduu oli treffannu.

    Pike oppi jo ennen kouluikää "kyökkiruotsia" kotona pihan vaareilta ja mummoilta. Samanikäiset ystävät puhuivat koululaiskieltä.
     Katso myös Piken stoorit.



    Tauno Rautapalo:

    PENA KERTOO STOORIN



    Ote ao nuorisoromaanista

    Kun mä pujahdin teltasta keskipäivän suulikseen ja melkeen rasvatyyneen ilmaan sinisissä simmareissa ei juuri kukaan kiinnittäny muhun mitään erikoista huomiota. Mä dalsin lungina rantsuun ainaskin miljoonan pennun ja gimman muodostaman massan läpi. Äijiä siinä laumassa ei näyttäny olevan montakaan. Ne oli tietty jossain duunissa vetämässä hintaa kokoon. Kakaroilla näytti olevan tosissaan liffaa kun suulis prennas täydeltä terällä ja hiekkarantsu oikeen hehku ja vatu oli vaikka kuinka lämmintä. Mä tallustin hiekassa ja pennut kriinas mulle ja stikkas mua poltseilla ja tsuppi mun ympärillä. En mä kässää mistä se johtuu, mutta pennut on aina tykänny musta. Samoin rakit. Vaikka mä koittasin näyttää miten synkkää naamaa tahansa niin ne vaan kriinaa ja hihkuu ja hyppii mun ympärillä. Sekä kakarat että rakit. Sellainen oli joskus aika rasittavaa. Ne luuli varmaan, että mä pelleilin sillonkin kun mä olin ihan tosissani. En mä kässänny sitä ollenkaan. Mulla oli varmaan jotain vikaa pärstässä. Nytkin pennut laukkas heti mun kimppuun ja kilju kun inkkarit. Niillä tuntu olevan kauheen hauskaa mun kustannuksella, vaikken mä ihan totta antanu niille juuri mitään aihetta. En ainaskaan kovin paljo. Totta kai mä stikkasin poltsin takas jos mä satun saamaan sen kiinni. Ja kyllähän mä tein tahallaan pari sporjaria ja menin nokalle hiekkaan kun snadi kierosilmänen sheriffi tulitti mua nallarilla mutsinsa takaa. Mulla on aina ollu herkkä sydän. Mä en voinu olla tyly semmosille vesseleille.

    Pari kivaa pimua kriinas ystävällisesti mun törpöille tempuille. Siinä vaiheessa mä menin aika noloksi, kun mä en yhtään tienny, miten kauan ne oli mua tsiikannu. Mä kahlasin äkkiä sköneen ja rupesin simmaan semmoselle snadilie saarelle, jota kundit tapas nimittää Drumpsikan Hatuksi. Mä simmasin vaan yhdellä handulla, toisella mä kannatin kuteita pään yläpuolella. Eikä siihen saareen ollu matkaa paljo mitään. Tuskin mun klabbit oli irronnu Lauttiksen rantsusta kun mä jo karahdin botneen Drumpsikan Hatussa. Ei siinä holmassa ollu paljo ketään. Muutama nuori kundi vaan ja pari pimua. Mä tsiikasin tarkkaan niitä. Mä ajattelin että jos ne vaikka olis ollu tuttuja, mutta ei ne ollu. Jos ne olis ollu, mä olisin häipynyt saman tien vek niin kun joku aave. En mä nykyvaiheessa välittänyt treffata tuttuja. Oli tosi nasta kesisilma.

    Mulla oli paljo huolia, mutta kun mä kävin kellelle siihen kuumalle kaltsille ja kuuntelin kaikkia kesän ääniä siinä ympärillä, niin mä ihan kun rentoudun. Ja mulle tuli mieleen se ikivanha stadin kundien leppoisa runo: - Fogelit sungaa, kuuset kungaa, pihka döfaa, on kiva kun on kesis ... Musta tuntu aika paljo semmoselle. Tässä vaan oli sköne ympärillä ja sen omat kummat haisut. Sillä jengillä kun oli sillä samalla holmalla kun mä oli messissä taskuradio ja siitä tuli pikkuhiljaa kivoja puolpäivän säveliä, kaikemmoista nastaa hittiä, twistiä ja madisonia ja semmosta, kaikkia ihan tavallisia stykejä, joita kyllä kuunteli; lopuks tuli vielä eteläamerikkalaisia rytmejä, jotka mun mielestä oli ehdottomia, vaikkei kaikki niistä tykänny. Mä makasin siinä kaltsilla ja tsiikasin kirpeän sinistä taivasta ja melkeen vihreetä merta ja saaria jotka kellu sillä, Pihlusta ja Melkkiä ja Harmajaa ja kymmeniä snadimpia kalliosaaria, jotka hehku auringossa punasena. Bulsa musta onkari höyrys ulapalla Melkin ja Pihlajasaaren välissä. Se oli matkalla sinne mihin mä olisin ollu valmis vaikka heti lähteen. Ei sentään ihan heti. Mulla oli joitakin systeemejä kun piti ekaks hoitaa. Sitte mä voisin hyvin haihtua.

    Mä menisin etelä-Ruotsiin Tornion ja Haaparannan kautta. Siellä mä yrittäsin johonkin potskiin. Jannut kerto että siellä pääsi hyvin. Jossain Tukholmassa. Ja sitte maailman ovi olis auki mun edessä. Mitä mun kannatti rähjätä täällä kun mä en kynttäny maikkojen kanssa skolessa, enkä enää edes himassakaan. Ei mun kannattanu. Mä voisin mennä suolaselle skönelle ja sitä tietä vaikka Amerikkaan johonkin. Ja mä menisin duuniin ja samalla mä rupeisin treenaan tosissaan bokrausta. Se näkyy olevan ainoa ala mihin mulla oli lahjoja: mä olin hyvä tappeleen.

    Tauno Rautapalon "Pena kertoo stoorin", Otava 2. p 1966, 171 s., on "suomalaisen nuorisoromaanikilpailun voittajaromaani, pohjoismaisessa kilpailussa kunniamaininnan saanut voimakas ja aito kertomus helsinkiläisnuorisosta sen omalla kielellä". (Teksti kirjan takakannesta)

    Teija Niemi:

    ROCKTÄHTIROCK



    Ote ao nuorisoromaanista


    NAKKENA

    Se kundien Letukka oli aika kliffa auto. Oli ihan ogei ajella sillä ympäriinsä, varsinki mageena kesäpäivänä. Lede näppäili skittaansa takapenkillä, Tihru soitti välillä huuliharppuu ja jos jano yllätti ni siepattiin vähä mallasjuomaa. Ja ku aurinko alko porottaa liian kuumasti kundit heitti paidan veks, pisti aurinkopokat päähän ja alko ottaa suulista.

    Mut jossain vaiheessa, vaik oliki ihan nasta painaa baanalla, jengii alko väsyttää ja rupes tuntuu siltä et pieni breikki ois paikallaan, varsinki ku meil ei enää ollu oikeestaan kiire minnekään. MegaRockShowhan oli vast muutaman päivän päästä.Niin sitte jengi oli enemmän ku myöntyväinen ku Sumppi sano et se tietää yhden joen varrella kivan mestan minne me voitais pysähtyy ja goisii siellä vaikka yön yli.

    Se mesta oli yhden hiekkatien varrella jonne me moottoritiellä pätkästiin ja jota me ajettiin noin parinkymmenen kilsan verran. Ja hyvä paikka se oliki, ihan joen rannalla mis kasvo kaikenlaisia pensaita ja koivikkoo ja sopivasti nurtsii et oli pehmee nukkuu. Ja vieressä oli kaltsi mihin saatto duunaa notskin.

    Se me tehtiinki heti ekaks ja ku eldis oli syttynyt me napattiin pari oksaa makkaratikuiks ja ruvettiin paistaa lenkkii. Sitä me sitten skruudattiin pahimpaan nälkään ja pamistiin ajan kuluks kaikenlaista. Enimmäkseen kundit kelas kaikkii vanhoi juttui mitä ne oli tehny kimpassa. Miten ne oli joutunu samalle luokalle, miten ne oli lintsannu kolmistaan ekan kerran, miten ne oli ekan kerran vetäny pöykyllä perseet olalle, miten ne oli perustanu ekan bändinsä ja muuta sellasta. Mut ku mä kuuntelin niiden juttuja mä funtsin et miten ihmeessä niist on koskaan tultu frendejä koska must ne oli kaikki niin erilaisia tyyppejä: Lede oli musta karsee kovis melkein ku joku pikkugangsten, Tihru taas tosi pehmo ja Sumppi enemmänki ku ekonomi. Mut frendejä ne vaan oli ja ku me oltiin saatu makkarat tuhottuu me oltiin valmiit pienelle siestalle. Me haettiin Letukasta filtit ja ponkastiin niiden päälle goisaamaan.

    Me nukuttiin jotain pari tuntii mut sit mä heräsin siihen et mul oli vähä galsa. Mä nousin ylös ja lähdin hakee autosta lisää peittoo. Viel vähä unenpöpperössä mä talsin sinnepäin mihin mä muistin Letukan jääneen mut autopa ei ollukaan siellä. Mä yritin etsii sitä vähä aikaa siit lähiympäristöstä ku mä aattelin et joku kundeista oli käyny siirtämässä sitä sillä aikaa ku me goisattiin mut vaikka mä kuinka tsiigailin sieltä sun täältä kaikkien pusikoiden takaaki ni mä en hittannu sitä autoo. No kai tähän joku selitys on, mä aattelin ja painuin takas jätkien luo. Ne goisas filteillä sikeesti ku apinat ja mä meinasin itteki painuu unten maille mut sillon mä hiffasin et kundeja oli filtillä vaan kaks - Lede puuttu.

    Voi perkele! Se on vieny Letukan ja jättäny meidät tänne keskelle skugee, mä ajattelin ja rupesin vähä äkkii repii Tihruu ja Sumppii hereille. Se ei kyl ollu mikään iisi duuni mut heräshän ne sit lopulta ja niidenki mieleen tuli heti ekaks täsmälleen sama ajatus ku mulle: Lede oli häippässy!

    Teija Niemi: Rocktähtirock, Tammi 1990, 85 siv.



    Irwine Welsh / som. Sauli Santikko:

    TRAINSPOTTING

    Ote ao romaanista




    PAIKKALIPUT

    - Mutta meillä on tässä paikkaliput, höpöttää tää vittu jolla on John Lennon -lasit.
    - Niinkö, minä en voi muuta kuin ehdottaa, että otatte yhteyttä British Railin henkilökuntaan. Kumppanini ja minä istuimme näille paikoille aivan hyvässä uskossa. Me emme tosiaankaan voi olla vastuussa British Railin tekemästä virheestä. Kiitoksia ja hyvää yötä, se sanoo ja alkaa nauraa, se on semmonen punapäämulkku. Mä nautin vittu liikaa sen esityksestä, et mä olisin vittu viittiny käskee niitä mulk@a lähteen vetään vittuun. Mä vittu vihaan hankaluuksia, mut tälle John Lennon -tyypille vittu pitäs kyllä opettaa tapoja.
    - Meillä on tässä liput. Ne ovat todiste siitä, että nämä ovat paikkamme, se mulkku sanoo. Saa riittää.
    - Hei, sä siinä! mä sanon. - Aye, just sä, löysäturpa! Se kääntyy ympäri. Mä nousen seisoon. - Sä kuulit mitä mun kaveri sanoi. Polkases nyt tiehes ja vikkelään, vitun rillipää! No ... hus hus! mä osotan junan käytävää.
    - Anna olla, Clive, sen kaveri sanoo. Ne mulkut lähtee vetään. Vittu se on niitten onni. Mä luulin et sen pitunen se, mut ei, nää mulkut tulee takasin konnarin kanssa.
    Konnarista näkee et asia ei kiinnosta sitä vitun vertaa, se piruparka tekee vaan työtään. Se yrittää selittää, et paikat kuuluu niille mulkuille, mut mä sanon sille suorat sanat.
    - Mä en vittu välitä mitä näitten mulkkujen lipuissa lukee. Näillä vitun paikoilla ei ollu varauslappuja ku me istuttiin niille. Me ei vittu lähetä tästä minnekään. Ei muuta. Nää liput vittu maksaa ihan tarpeeks muutenki, pitäkää huolta et ne varauslaput on ens kerralla paikoillaan.
    - Joku on ehkä ottanut ne pois, se sanoo.
    - Ehkä, ehkä ei. Se ei vittu kiinnosta mua. Niinku mä sanoin, nää paikat oli vapaat, vittu tasan näin. Ei aihettsa enempään.

    Irwine Welsh: Trainspotting, Otava 1988, suom. Sauli Santikko.



    Kerttu Aitola:

    LISEMPÄÄ LAIFFIA

    Ote ao romaanista




    BAARISSA

    Joku teknotyyppi kävi lätkäsemässä mun pöytään psykedeelisen flaierin, mistä mä sain vähän itsaria. Vaikka mä istuin säälittävänä Baarissa yksin, mä sentään näytin sen teknotyypin mielestä siltä että mä saattaisin käydä sen bileissä. Mä tuijotin flaieria vähän aikaa empien, mutta sitten mä rohkaistuin, tartuin flabaan rohkeasti, siinä mainostettiin jotain klubia, missä ikinä, ja ryhdyin suikaloimaan sitä. Palaset mä tumppasin stögikseen.
    Tarjoilija teki tuhkakuppien tyhjennys- ja tuoppien keräyskierroksen. Mä tiesin sen nimen: se oli Miska. Vittu, mä tiesin tyypin nimen, vaikka se ei varmaan muistanu koskaan nähneensäkään mua. Vittu että mä olin pateettinen. Mä istuin Baarissa yksin ja tiesin tarjoilijan nimen.
    "Ollaanpas täällä oltu hermostuneita", tarjoilija - Miska - tokas tyhjentäessään flabasilppua roskakippoonsa. Oli vaikee sanoo, oliks sen äänensävy ystävällinen vai ivallinen. Mä hymysin sille äärettömän vaivautuneena.
    Mua rupes ahdistaa ihan hirveesti, että mä istuin yksin Baarissa. Mä räpläsin vähän aikaa kännykkääni ja vilkullin olkani yli ulos niinku mä olisin odottanu jotain frendiä. Mutta ku taivaan lahjana Baariin tupsahti yks Make, yhen mun teinihoidon bestis, jota mä en ollu nähny ainakaan vuoteen. Mä olin kyllä syntyny tosi onnellisten tähtien alla, ku mä sain kaiken minkä mä halusin. Ainaki melkein.
    "Make", mä huusin ilosena. Oikeesti mä en pitäny Makesta mitenkään älyttömästi, ku se oli muuttunu ihan dilleks päästyään tiettyihin piireihin.
    "Mitä mies?"
    "Eipä tässä, eipä tässä", Make nauro tullessaan mun luokse. Oli myös sen etu näyttää muille frendeilleen, että sillä oli muita frendejä.
    "Himmee darra. Meni vähän myöhään eilen." "Kuinnyssillee?" mä osoitin kiinnostusta. Mä halusin epätoivosesti jutella Maken kanssa vähän aikaa, ettei mun olis tarttenu taas olla yksin.
    "No me oltii eilen Miken kanssa Nallonis joraa", Make rupes tilittää. Mike oli se, jonka kanssa mulla oli viattomana kuustoistakesäsenä ollu mikroskooppisen pieni juttu, me ei taidettu ees pussata. Mike ja Make oli jo sillon ollu ku paita ja peppu, ja ne oli vieläki. Varsinaiset Tiku ja Taku. "No mitäs Nailon?"
    "Mä pokasin yhen homon", Make hihitti.
    "Mitä?" mä huudahdin. En mä olis voinu kuvitella, että Make niin hullu sentään oli. Ainakaan mä en ollu tienny että se oli homo, vaikka tarkemmin ajateltuna se oliki ihan homonnäkönen. Se oli kyllä Baarin ainut homonnäkönen; Baari oli lähinnä testosteroninhajuisten heteropoikien temmellyskenttää. Mun mieleen hiipi aavistus, että ehkä Makella ja Mikelläki oli pelkkää kaveruussuhdetta läheisempi suhde.
    "Joo, mä vaan lähin sen mukaan, ku mä halusin lisää juotavaa. En mä tajunnu, et se rupee lähentelee mua. Se sit kävi mun perseelle kiinni. Mä mottasin sitä ja lähin aika liukkaasti vetää. Nyt mul on hirvee darra. Vaik mä en ees saanu lisää juotavaa sen luona."
    "Hyvät sulle. Mut tota, koita nyt ottaa vähän rauhallisemmin tai jotain." Mä en oikein tienny mitä sanoo. Ainakaan mä en halunnu kuulla enempää Maken elämäntarinaa.
    "Mlks sä oot muuten yksin", Make kysy, mitä mä olin pelännyki sen kysyvän.
    "No", mä sanoin. Mä yritin keksiä jonku järkevän selityksen.
    "Mä vaan olin täs lähistöl ja rupes tekee mieli siiderii. Mä oon himmee juoppo nykyään."
    "Mut se on oikein", Make taputti mua selkään. "Mut mun frendit venaa. Mut nähää." "Nähää. Kerro Mikelle terveisii". Make hävis Baarin toiselle puolelle, jonne ei ollu mun nurkasta näköyhteyttä. Mun siideri loppu, ja mä kävin ostamassa tiskiltä pienen kessuaskin, vaikka mä en koskaan polta. Mutta ku mä kerran olin repässy kerran, mä voisin repästä toisenki kerran.

    Kerttu Ainola: Lisempää laiffia, Otava 2000.



    Kari Hotakainen:

    NÄYTÄN HYVÄLTÄ ILMAN PAITAA

    Ote ao kokoelman novellista





    VANHUUS

    Tää on just tää etten mä oo erilainen. Tää on just tää ettei mussa oo mitään. Mä teen kaiken samalla lailla kun muut. Tää rassaa. Mä nousen aamulla ylös suhteellisen värittömästi. Sillai hitaasti, koneet totaalisen jumissa. Mä vänkään itteni pöytään, makaan siinä poski kerniliinassa ja venytän vokaaleja. Mä näin dokumentin nykynuorista, ne makas pöydän kulmalla täsmälleen niin ku mä. Tosi rasittavaa. Mä haluaisin olla erilainen nuori, se josta puhutaan huolestunein äänenpainoin Ajankohtasen kakkosen erikoislähetyksessä, joka käsittelee poliisien uutta nollatoleranssikampanjaa. Kyllä te tiedätte mitä mä ajan takaa. Ei ole kovin palkitsevaa olla tällanen nössönsössö, ladonseinä. Musta tuntuu et kaikki muut on erilaisia.
    Late on paha.
    Eki on kardinaalimunaaja.
    Pete kirjoittaa sellasii julkasemattomia kirjoja.
    Jyrkkis on narkkis.
    Ja Mika on Suomen nuorin isä.
    Late pystyy olemaan paha helposti kolme viikkoo putkeen, Eki ei pysty ottamaan askeltakaan ettei se mokais, viimeks Alepan jonossa se astu pitkäaikaistyöttömän varpaille, sellaset kylppärisandaalit te tiedätte, kaks varvasta poikki, jyrkkis tykitti venäläistä paskaa ja kidnappas Paloheinästä paremman perheen labradorinnoutajan ja pyys siitä puhelimessa kolme sataa, Mika laitto painavaks sellasen tosikomeen yksinhuoltajan, johon se myöhemmin tippu, nyt ne asuu kolmiota Kaivokselassa, aatelkaa, Mika, 15, on isäpuoli 13-vuotiaalle pojalle ja puoli-vuotiaan tyttären totaalifaija.
    Mun kaverit tekee isoja asioita, mä nyhrään nurkissa ja oon yks yhteen Tikkurilan Värivalmiin kans. Tää vaan johdannoks varsinaiselle stoorille. Mä nimittäin muutin mun elämäni. Enkä ihan vähän, vaan koko kanavan ohjelma profiili uusiks. Mä päätin, että nyt loppu kevytkokis ja fatfree.
    Mä alotin siitä mikä näkyy. Tukka siniseks. Värjäysaineet 26,40 mk.
    Tatska otsaan. 700 mk. Siinä lukee: »Nelosen kanavauudistus.» Se ei kunnolla mahtunut. »Uudistus» hakattiin kaulaan.

    Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa, WSOY 2000, alkuosa novellista "Vanhuus".